-
Supo haluaa tietää, jos olet saanut tällaisen viestin â Kyseessä kansallinen turvallisuus
-
Äärimmäistä väkivaltaa: Näin Kiina vaiensi toisinajattelijoita USA:ssa | Verkkouutiset
-
FBI paljasti Venäjän massiivisen informaatio-operaation Euroopassa - Ilta-Sanomat
-
Venäjä suunnitteli asejätin johtajan salamurhaa - MTVuutiset.fi
-
Kiinalaisopiskelijat vakoilevat toisiaan luennolla – näin ”isoveli” valvoo Suomen yliopistoissa maansa kansalaisia | Ulkomaat | Yle
-
Agentit aikoivat tehdä pommi-iskuja Saksassa: Maaleina asetehtaat ja sotilaskohteet | Verkkouutiset
-
Raju syytös: Venäjä yrittää sabotoida Euroopan rautateitä
-
Virosta varoitettiin murhaoperaatioista - näin suojelupoliisi kommentoi | Verkkouutiset
-
Iran suunnitellut useita iskuja Ruotsiin
-
Britanniassa ehdotetaan järkyttävää muutosta valvontalakiin – tietoturvapäivitysten julkaisu voitaisiin kieltää maailmanlaajuisesti eikä siitä saisi kertoa | Mobiili.fi
-
Sosiaalitoimen työntekijän epäillään urkkineen asiakastietoja Loviisassa - MTVuutiset.fi
-
Tuhansien henkilöiden tietoja on urkittu HUSissa – KRP:n tutkima tapaus on paljastunut oletettua suuremmaksi | Uusimaa | Yle
-
Hoitaja levitti 50 ihmisen potilastiedot – Uhreina myös SM-tason urheilija ja poliittinen vaikuttaja
-
Myymälävaras, hameen sisällä pölynimuri
-
Tekoäly tunnistaa ihmisen jo pelkän kävelytyylin perusteella - nilkuttaminenkaan ei hämää konetta
-
Analyysi: Kaksi esimerkkiä paljastaa poliisin uskomattoman leväperäisyyden – ja sen, miksi vuosikymmenien takaiset henkirikokset voivat selvitä
-
Interpol toimii hirmuhallitsijoiden työkaluna - Näin poliisijärjestöä hyödynnetään oppositioaktivistien pidättämisessä väärin perustein
-
Aftonbladet: Turvayhtiö Verisuren työntekijät jakoivat alastonkuvia asiakkaistaan - MTVuutiset.fi
-
Poliisi haluaisi tehdä kotietsintöjä salaa niin, että asukkaalle ilmoitettaisiin vasta jälkikäteen – oikeusministeriö raottaa ajatukselle ovea - Kotimaa | HS.fi
-
Kidutuksista epäilty kenraalimajuri nousi Interpolin puheenjohtajaksi – jo nyt etsintäkuulutuksilla jahdataan toisinajattelijoita - Suomenkuvalehti.fi
-
Yle pois Vigeliuksen videon
-
Poliisimies liitetty törkeän väkivaltarikoksen valmisteluun
-
Myymälävaras pudotti hameensa ja hakkasi vartijaa
-
Poliisi tutkii Turun Varissuolla ilmoitettua vaalirikosta – TS:n tiedot: Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä pakotettu äänestämään | Yle Uutiset | yle.fi
-
Afgaanimies yritti kunniamurhata ex-puolisonsa Kuopiossa – rohkeat sivulliset pelastivat naisen hengen - Kotimaa - Ilta-Sanomat
-
Venäjän rautanyrkki puristuu â jopa iPhone kannustaa kansalaisia valtion talutusnuoraan | Tivi
-
Kauppojen sulkeminen ei riitä: Kiina pyyhkii H&M:n kartalta – saa apua Applelta - Digitoday - Ilta-Sanomat
-
Riita 8–9-vuotiaiden tyttöjen salivuorosta kärjistyi – poliisi selvittää, mitä tapahtui liikuntahallissa Espoossa - Urheilu - Ilta-Sanomat
-
Lainmuutos velvoittaa operaattorit estämään pääsyn vaarallisiksi arvioiduille sivustoille, etujärjestö huolestui ”epäselvästä” blokkauspykälästä - Talous | HS.fi
-
Syyte: Mies halusi puhdistaa kunniansa ja yritti murhata ex-vaimonsa keskellä katua Kuopiossa - Kotimaa - Ilta-Sanomat
-
Linnuiksi naamioidut dronekamerat vakoilevat taivaalta ihmisten liikkeitä – Kiinan muslimivähemmistön kontrolli on kuin Orwellin painajaisesta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tanskan sotilastiedustelun epäillään vakoilleen tanskalaisia Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten avustamana | Yle Uutiset | yle.fi
-
Amnesty: EU:sta myytyä valvontateknologiaa käytetään sortotoimiin Kiinassa – Suomi vastustanut viennin tiukentamista | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tietovuoto: Kiinalaisyrityksen urkintalistalla on 799 suomalaista, joukossa poliitikkoja ja heidän lähipiiriään – Katso, miten suomalaiset on jaoteltu | Yle Uutiset | yle.fi
-
Parkkosen näkökulma: Suomen ex-pääministerit Aho ja Lipponen ovat diktaattori Putinin hyödyllisiä hölmöjä - ja tienaavat sillä satoja tuhansia euroja
-
Uutuuskirja kuvaa, kuinka Putin on kypsytellyt Suomea Venäjän suojavyöhykkeeseen jo 20 vuoden ajan | Kauppalehti
-
58 hätäkeskuspäivystäjää epäiltynä rikoksesta: poliisi selvittää, katsoivatko perusteetta rekistereitä Porvoon poliisiampumisesta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Varas vei koiranpennun, kätki hameen alle
-
Juurihan tätä oltiin kieltämässä? Vuoto paljastaa: tekeillä laaja eurooppalainen kasvontunnistuksen tietokanta | Tivi
-
The New York Times selvityksessään: Venäjä on levittänyt ulkomaille tauteihin liittyvää väärää tietoa vuosikausia - Ulkomaat | HS.fi
-
Venäjä epäilee Suomea kansanmurhasta – Karjalassa käynnistetään rikostutkimus - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
-
Mies näytti poliisipartiolle keskisormea Kuopiossa, poliisi otti miehen kiinni ja vammautti poliisiasemalla – korkein oikeus alensi poliisien tuomiota - Kotimaa | HS.fi
-
Tiedusteluraportti: Turkki lietsoi levottomuuksia Kreikan rajalla
-
Hallitus haluaa salata ulkomaalaisten tietoja suomalaisten tietoja kattavammin – onko kyse Migrin toiminnan arvostelun estämisestä? - Kotimaa | HS.fi
-
Venäjä vei oppositiojohtaja Navalnyin läheisen liittolaisen väkisin asepalvelukseen Jäämeren saarelle - Ulkomaat | HS.fi
-
Poliisin karhuryhmän ex-varajohtajalle 2,5 vuoden vankeustuomio | Yle Uutiset | yle.fi
-
Apple piilotti Taiwanin lipun hongkongilaisten ja macaolaisten iPhone-käyttäjien puhelimista | Yle Uutiset | yle.fi
-
Suomalainen uutuuskirja: Näin KGB värväsi Yhdysvaltain agentteja - Naisia, homosuhteita, viinaa ja uhkapelejä
-
Berliinissä murhattiin georgialainen sotaveteraani, jäljet johtavat Venäjälle
-
Helsingin poliisi linjasi: Ex-vihreä poliisi saa johtaa kansanedustajien tutkintaa, mutta joutuu puhutteluun – "Hän itse ei tee päätöksiä" | Yle Uutiset | yle.fi
-
Järkyttävä video: Pappi retuuttaa rajusti itkevää vauvaa kastetilaisuudessa – äiti yrittää turhaan tulla väliin - MTVuutiset.fi
-
Amanda, 19, ei päässyt bussiin Malmössä - liian vähän päällä
-
Sisäministeriö pelästyi turvapaikanhakijoiden määrää – pyysi viestintägurut ideoimaan "valtavaa myrskyä" | Yle Uutiset | yle.fi
-
Facebook-dilemma – Onko jättiyhtiön toiminta kääntynyt jo yhteiskuntaa vastaan? | Yle TV1 | yle.fi
-
HS: Supon entinen työntekijä syytteeseen maanpetosrikoksesta – kaiveli järjestelmistä luvattomasti arkaluonteisia tietoja | Helsingin Uutiset
-
Tusentals incidenter i polisens särskilda "flyktingkod" | SvD
-
Poliisi ja Tulli saivat oikeuden automaattiseen kasvojen tunnistamiseen ihmisvirrasta – lupa on, mutta laitteet puuttuvat | Yle Uutiset | yle.fi
-
Muoviin pakattu kurkku ei ole epäekologinen – kelmuttaminen jopa vähentää ilmastorasitetta - ESS.fi
-
Trafi perii tuhansien autoveroja - yrityksellä ei ole koskaan ollut yhtään autoa
-
Tätä on kunniaväkivalta Suomessa, Sara kertoi tarinansa Ylelle: "Kun pakenin pakkoavioliittoa, äiti hakkasi minut rappukäytävässä" | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kunniamurhat ovat järkyttäneet Euroopassa pitkään – isä tappoi ruotsalaisen Fadimen väärän poikaystävän takia, väkivaltainen ex-mies vainosi Anooshea - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
-
Outo kaappausyritys Euroopassa – 14 tuomittiin – verkkouutiset.fi
-
Evan, 29, kauhea kertomus Suomesta: Luopui hunnusta – raju kunniaväkivalta alkoi heti - Kotimaa - Ilta-Sanomat
-
Valtiot vakoilevat omia kansalaisiaan Suomessa, viranomaisten painostus on ankaraa – "Lähetä kuva kotitalostasi ja puhelimen imei-koodi" - MTVuutiset.fi
-
YK hyväksyi vesitetyn version seksuaalisen väkivallan sodassa tuomitsevasta päätöslauselmasta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Itävallassa halutaan eroon nimettömästä nettikeskustelusta
-
Maahanmuuton vastustajat mellakoivat Kööpenhaminassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Peltipoliisi sakotti alinopeutta ajaneita - poliisi voimaton
-
Ruotsalaisvanhemmat olivat näännyttää lapsensa hengiltä – ravintolisän sijaan tyttö sai ”auringonpaistetta, naurua ja halauksia”
-
10-vuotiaan vantaalaistytön pahoinpitely: Tyttö pyydettiin paikalle - MTVuutiset.fi
-
Epäily: Kymmenvuotias hakattiin Tikkurilassa
-
Mikä näistä on ekologisin: muovipussi, paperikassi, kangaskassi vai luomupuuvillakassi? | I love muovi | yle.fi
-
Eurooppaan pyrkineet siirtolaiset kaappasivat heidät pelastaneen laivan Välimerellä
-
Chinese Data Breach Exposes 'Breed Ready' Status Of Almost 2 Million Women
-
USA uhkaa kansainvälistä oikeusistuinta pakotteilla, jos sen sotilaiden tekemiä mahdollisia sotarikoksia aletaan tutkia | Yle Uutiset | yle.fi
-
Iranilainen ihmisoikeusaktivisti tuomittiin 38 vuoden vankeuteen ja 148 raipaniskuun - Ulkomaat | HS.fi
-
Gender-equality paradox - Wikipedia
-
Meet the refugee ISIS ‘brides’ still loyal to the caliphate - YouTube
-
Näin presidentti Koivisto pysäytti itärajan yli tulleen pakolaisvirran vuoden 1991 alussa | Kotimaa | Kaleva.fi
-
Haagan epäillyllä puukottajalla oli voimassa tuore lähestymiskielto, vaimon huivittomuudesta suuttunut mies uhkasi tappamisella - Kaupunki | HS.fi
-
Rasismista syytetty teini haastaa Washington Postin oikeuteen kunnianloukkauksesta – Vaatii 250 miljoonan dollarin korvauksia | Yle Uutiset | yle.fi
-
100+ verified Twitter users inciting harassment and violence towards the MAGA kid - Album on Imgur
-
Mother is arrested in front of her children after calling a transgender woman a man | Daily Mail Online
-
Ohje rasismin kitkemisestä opettajille: ”Kaikki negatiivinen sivuutetaan ilman huomiota” – verkkouutiset.fi
-
Facebook narahti taas: Rikkoi Applen sovelluskaupan käyttöehtoja ja rohmusi dataa jopa 13-vuotiailta - Teknologia | HS.fi
-
YK-tutkimus: Kaksi kolmasosaa Afganistanin miehistä on sitä mieltä, että naisilla on liikaa oikeuksia - Ulkomaat | HS.fi
-
Miina, Ville ja kulttuurin arvoitus - Suvaitsevaisuus, rasismi ja sorto
-
Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse - Oma raha - Ilta-Sanomat
-
Päivi Räsänen paljasti eduskunnassa: Turvapaikanhakijoiden sanktiota ei käytetä, koska se on ”turvallisuusriski” | Uusi Suomi
-
Seksuaalirikoksissa ei ole kyse kulttuurista tai etnisyydestä – Niiden takana on syvään juurtunut ajatus siitä, että miehet ovat naisia arvokkaampia - Mielipide | HS.fi
-
Kansainvälinen uutismedia on MAGA-pojalle anteeksipyynnön velkaa - Mediaansekaantuja
-
AL: Monikulttuuriset vierailut keskeytetty Oulussa – verkkouutiset.fi
-
IS: Näille automerkeille eniten rangaistuksia ylinopeudesta – verkkouutiset.fi
-
"Itse maksettu eläke" on sitkeästi elävä harhaluulo – näin toimii suomalainen eläkejärjestelmä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Geenimuuntelun vastustajat tietävät siitä vähiten | Tiede
-
Syyttäjä: Entinen puoliso yritti kunniamurhaa kesken koulupäivän - sivullisten väliintulo saattoi pelastaa naisen hengen
-
Qatarissa on liian kuuma jalkapalloilijoille, mutta ei stadionien rakentajille: 60 tunnin työviikko puurretaan jopa 40 asteen helteessä, ja työntekijä on täysin työnantajan armoilla - Ulkomaat | HS.fi
-
Selvitys: 23 Android-sovellusta vuotaa käyttäjätietoja Facebookille, vaikka henkilöllä ei edes olisi Facebook-tunnuksia – mukana muun muassa suosittu kielisovellus Duolingo - Markkinointi & Mainonta
-
Vakoilupaljastus: Venäjän GRU aseisti Unkarin uusnatseja – verkkouutiset.fi
-
Facebook seuraa ihmisten puheluita sekä tekstiviestejä – ja selitys ontuu pahasti - Tietoturva - Ilta-Sanomat
-
Kommentti: Facebookista on tullut hirviö, joka ei ole enää kenenkään hallinnassa - Digitoday - Ilta-Sanomat
-
Kysely: Juutalaisvastaisuus on lisääntynyt Euroopassa, ja kolmannes juutalaisista välttää juutalaisia tapahtumia ja paikkoja, koska ei pidä niitä turvallisina - Ulkomaat | HS.fi
-
Ei herkille katsojille: Lääkäri hoitaa raiskattuja vauvoja
-
Ylilääkäri varoittaa Juha Sipilän suunnitelmasta: ”On pelottavaa ajatella” | Uusi Suomi
-
Asiantuntija Heikki Saxén varoittaa Suomea: Google petti räikeästi lupauksensa – Terveystiedot lipuvat helposti väärään käyttöön | Uusi Suomi
-
Sarjaraiskaaja vaati tuomion lieventämistä kulttuuritaustansa takia – Hovioikeus hylkäsi valituksen - Kaupunki | HS.fi
-
Nämä ovat yleiset syyt muuttaa pois lähiöstä Helsingissä: Humalaisten metelöinti ja monikulttuurisuuden tuomat jännitteet | Yle Uutiset | yle.fi
-
Taksikuski raiskasi asiakkaan Helsingissä – seurauksena lähes kaksi vuotta vankeutta - MTVuutiset.fi
-
SVT:n selvitys nostatti kohun Ruotsissa: Malmön kaupunki maksoi jengirikollisille viiden huoneen asunnon keskustassa ilmaisella ruualla ja siivouksella - Ulkomaat | HS.fi
-
Valtio osti ministeriöille yhteisen tietojärjestelmän – Puolustusministeriön it-pomo tyrmää: Tietoturva alle minimitason | Yle Uutiset | yle.fi
-
Violent crime rises in Germany and is attributed to refugees | Reuters
-
Neljä miestä raiskasi 19-vuotiaan naisen Seinäjoella - Kotimaa - Ilta-Sanomat
-
Romanimies uhkasi ampua Martinin huoltoasemalla - henkilökunnan reaktio yllätti: ”Emme tee heidän tekemisistään ilmoituksia, koska siitä seuraa aina ongelmia”
-
Tähän tiivistyy apteekkisota: Pikkukaupungin apteekkari tienasi 500 000 euroa vuodessa – Vastustaa kilpailijan tuloa paikkakunnalle - Järvenpää | HS.fi
-
Lähi-idästä palannut suomalaisupseeri varoittaa: Eurooppaan pyrkii soluttautumaan Syyrian sisällissodan karaisemia ääriliikkeiden taistelijoita | MOT | yle.fi
-
Tansanian Dar es Salaamissa aiotaan käynnistää homoratsiat - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
-
Ennen Khashoggin murhaa Saudi-Arabia on muiluttanut Euroopasta ainakin kolme toisinajattelijaprinssiä – He kaikki ovat kadonneet | Yle Uutiset | yle.fi
-
Mies tuomittiin lapsen hyväksikäytöstä vankeuteen – Uusimaa: Karkotusta Irakiin vastusti yli 2 000 suomalaista | Helsingin Uutiset
-
Savon Sanomat: Poliisi saa ottaa rikoksesta epäillyltä väkisin sormenjäljen puhelimen avaamiseksi | Yle Uutiset | yle.fi
-
Helsinkiläisen ex-kuntapoliitikon rahanpesujuttua aletaan puida käräjillä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Matkustajat estivät tuomitun joukkoraiskaajan karkotuslennon – verkkouutiset.fi
-
Euroopan kovimmat alkoholinkäyttäjät eivät olekaan Suomessa - Oma raha - Ilta-Sanomat
-
Kerro salasanasi tullimiehelle tai saat sakot – Uusi-Seelanti otti rajallaan käyttöön rajut konstit - Suomenkuvalehti.fi
-
Kyselytutkimus paljasti hämmentävän aukon suomalaisten ilmastotietämyksessä: Joka kymmenes uskoo päästöttömän ydinvoiman tuottavan eniten hiilidioksidipäästöjä - Talous | HS.fi
-
Helsingin juutalaiset aloittavat turvallisuuskeräyksen – "Yli puolet jäsenmaksuista kuluu jo turvatoimiin" | Vantaan Sanomat
-
EU päätti: Netflixin, HBO:n ja Amazonin tarjonnasta vähintään kolmanneksen tulee olla eurooppalaista | Yle Uutiset | yle.fi
-
Upseeri varoittaa: Seuraavassa pakolaisaallossa tulee ääritaistelijoita – verkkouutiset.fi
-
Näin poliitikot tukivat venäläisten maakauppoja: Uhkista kerrottiin, nämä kansanedustajat estivät rajoitukset - Suomenkuvalehti.fi
-
Maamme kommunistinen kulttuuriväki palvoi Neuvostoliittoa – verkkouutiset.fi
-
Helsinki kieltää tilojensa käytön rasistiseen toimintaan – päätös syntyi tiukassa äänestyksessä | Helsingin Uutiset
-
Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua - Kotimaa | HS.fi
-
Sdp oli DDR:n vakoilijoiden ”pääyhteistyökumppani” Suomessa, väittää Suojelupoliisin pitkäaikainen päällikkö Seppo Tiitinen - Politiikka | HS.fi
-
Veli pahoinpiteli siskonsa Espoossa, koska tämä pukeutui ”liian paljastavasti”, sanoi syyttäjä – Oikeus tuomitsi yhdestä pahoinpitelystä - Kaupunki | HS.fi
-
Poliisi: Valepoliisihuijausten taustalla romanien järjestäytynyt rikollisuus – petostoiminta kattaa koko maan - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Kreikka epäilee siirtolaisia auttavan kansalaisjärjestön jäseniä ihmissalakuljetuksesta ja muista rikoksista, kolme aktivistia pidätetty | Yle Uutiset | yle.fi
-
Linnuiksi naamioidut dronekamerat vakoilevat taivaalta ihmisten liikkeitä – Kiinan muslimivähemmistön kontrolli on kuin Orwellin painajaisesta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Vihreiden ja perussuomalaisten äänestäjät ovat lähes yhtä liberaaleja, mutta eri syistä
-
Ruotsin ”Yle” selvitti: Maan raiskaustuomioista 58% ulkomaalaistaustaisille | Uusi Suomi
-
Selvitys: Suomalaisten asenteet eurooppalaisittain jyrkät – 62 prosenttia uskoo, että islam ei sovi yhteen suomalaisen kulttuurin kanssa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Ruotsissa riehuva jengikulttuuri rantautuu Suomeen – Poliisilla tiedossa noin 900 jengiläistä: "Uusia ryhmiä nousee joka kuukausi" - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Nuorisojengi sytyttänyt kymmeniä autoja tuleen Göteborgissa – myös muissa kunnissa hälytyksiä levottomuuksista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
-
Pistoolin piippu osoitti 14-vuotiasta Oscaria rintaan Berliinissä – Juutalaisviha nousee Saksassa - Suomenkuvalehti.fi
-
Sunnuntaisuomalainen: Turvapaikanhakijoiden lumeavioliitot lisääntyneet – verkkouutiset.fi
-
Ahdistus vastaanottokeskuksissa kasvaa – Turvapaikanhakijat aiempaa väkivaltaisempia henkilökuntaa kohtaan | Yle Uutiset | yle.fi
-
Naisseurue näpisteli marketissa Turussa – hameiden alla satojen eurojen tavarat - Paikalliset - Turun Sanomat
-
Turkulaisen kirjastonhoitajan Facebook-kirjoitus nosti raivon – päällikkö päätti ryhtyä "tarvittaviin toimenpiteisiin" - Paikalliset - Turun Sanomat
-
Turun pääkirjaston kokoelmista kirjan poistanut virkailija on toiminut väärin | Turku.fi
-
Hass, Lernverweigerung, Gewalt: Aufregung um Ton-Aufnahme über Zustände an Polizei-Akademie - WELT
-
Kolme naista vei 1500 euron arvosta tavaraa Myllystä - hameiden alle piilotettuna
-
Helsingin kaupungin entinen it-pomo vangittu – poliisi MTV:lle: "Kaikkien aikojen suurin korruptiotutkinta" - Tivi
-
Democrats 3 Times More Likely to Unfriend on Social Media, Survey Says
-
Bussikuskille potkut viiden liikennevahingon takia – vetosi syrjintään etnisen taustan takia | Helsingin Uutiset
-
Veljekset pakottivat sisarensa käyttämään huntua – tuomittiin vankeuteen - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Lähes kaikki Tanskan tutkimat alaikäiset turvapaikanhakijat paljastuivat aikuisiksi - Ulkomaat - Verkkouutiset
-
Sharia-oikeudet ratkovat perhekiistoja Britanniassa, mutta niissä on ongelma: Järjestelmä sortaa naisia | Britannia | HS
-
MOT selvitti Suomen kehitysavun päätymistä korruptioon: "Harvinaisen härski tapaus"
-
Postikortin jakelukustannus jopa 500 euroa - Oikeus pakotti Postin lisäämään jakelua ulkosaariston laitureille
-
Myymälävarkaiden hameista löytyi 22 elintarviketta: Keräkaali, 5 sipulinippua, ruukkusalaatteja... - Aamulehti
-
Tutkimus: Suomalaiset opettajat suosivat maahanmuuttajaoppilaita arvosanoissa | Helsingin Uutiset
-
Secret report brands Muslim police corrupt | UK news | The Guardian
-
Tutkimus: Uskonnollisten perheiden lapset ovat muita itsekkäämpiä - Perhe - Tiede - Helsingin Sanomat
-
Naisen tunki hameensa alle 140 euron edestä tavaraa - Kotimaa - Alueet - Uutiset - Karjalainen
-
Veripalvelun salattu raportti: Konsultti merkitsi joululounaasta työtunteja 5 400 eurolla - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Miestä kidutettiin vastaanottokeskuksessa Norjassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
-
”Sotkevat, rikkovat, meluavat” – Yrittäjä väsyi vastaanottokeskukseen | Uusi Suomi
-
HS: Irakilaismies aikoi tappaa siskonsa kunnian takia Helsingissä
-
Kaksi kerjäläisnaista ryösti vanhuksen Kaarinassa - Lähialue - Turun Sanomat
-
Somaliperheen isä pahoinpiteli teinitytärtään lukuisia kertoja - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Tulitaistelu Malmössä – poliisi otti kiinni 25 murhayrityksestä epäiltyä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Vesikidutusta, peräruiskeita, aistieristystä – psykologit kiduttajien apureina - Tiede - Helsingin Sanomat
-
Sonyn Spotify-sopimus vuoti julki näin sitä arvioi suomalainen indie-levy-yhtiö
-
Tuulivoima: Mauri Pekkarinen teki tuulivoimapäätöksen: GES Partners sai 50 000 euroa - Kotimaa - Ilta-Sanomat
-
Italian poliisi pidätti muslimisiirtolaisia, joiden epäillään hukuttaneen kristittyjä - Siirtolaiset - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Ihmissalakuljettajien epäillään hukuttaneen satoja Eurooppaan pyrkineitä - Siirtolaiset - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Maailman väestö uskonnollistuu – Islam valtaa alaa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Ruotsin työvoimavirasto yritti värvätä taistelijoita Isisille - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Yhtiö luopui bonuksista pystyi "halpuuttamaan" | Taloussanomat
-
Oppilaiden väkivaltainen käytös johti yläasteen sulkemiseen Ruotsissa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Näin työttömyys muuttaa ihmistä - Uutiset -
Talouselämä
-
"Tunnen oloni turvalliseksi, kunhan en näytä kuka olen" | Yle Uutiset | yle.fi
-
Suomalaisten älykkyys laskenut jo 18 vuoden ajan: ”Me pääsemme liian helpolla” - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
MOT: Jättipankeille megasakot markkinoiden manipulaatioista | Yle Uutiset | yle.fi
-
Raasepori suosii toista kotimaista alakouluissaan | Yle Uutiset | yle.fi
-
Ajankohtaista
-
Myyjä epäili naiskolmikkoa varkaiksi – hameista löytyi neljä isoa peittoa - Kotimaa - Savon Sanomat
-
Rohkea tyttö todisti raiskannutta uskonoppinutta vastaan, perhe uhkasi tappaa | Yle Uutiset | yle.fi
-
"Onko Suomi enää demokratia?" – rajua kritiikkiä päättäjille Kanava-lehdessä - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Ilkka: Sairaanhoitopiiri osti poliitikon muotokuvan 30 000 eurolla - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Julma ja hyödytön naisten ympärileikkaus levinnyt Eurooppaan - Kotimaa - Verkkouutiset
-
Ovatko nämä järjettömimmät suomalaisen byrokratian seuraukset? "Piti lopettaa koulu kesken" - Työelämä - Ilta-Sanomat
-
Valtion järjestelmään miljoonia - muutama hassu käyttäjä ja kourallinen tietoa - Uutiset
- MPC.fi
-
Poliisin tietojärjestelmä kilpailutetaan uudelleen - Tiedon möhläys tuo 7,5 miljoonan korvaukset - Uutiset -
Talouselämä
-
Rikkain 1 % omistaa melkein puolet maailman omaisuudesta - Uutiset -
Talouselämä
-
Jihadistien verkkolehti: Naisten seksiorjuus kuuluu islamiin - Ulkomaat - Verkkouutiset
-
Ravintolisiä ulkomailta tilannut sai tuomion - Suomessa myydään täysin samaa tuotetta -
ESS.fi
-
Pomojen palkat nousseet 278 % 14 vuodessa, työntekijöiden 48% - Ansiokuilu repeää Isossa-Britanniassa
- Tekniikka&Talous
-
IL-reportaasi: Venäläisten oudot maakaupat Suomessa
-
Venäjän sotalaiva häiritsi kahdesti tutkimusalus Arandaa - "miehistö koki uhkaavana" | Yle Uutiset | yle.fi
-
Perätön raiskausilmoitus toi naiselle ehdollista vankeutta – syynä kosto työnantajalle - Rikokset - Kaupunki - Helsingin Sanomat
-
Terrorismiepäiltynä vangittu opetti islamia kouluissa – Helsinki ryhtyi toimiin | Uusi Suomi
-
Islamistien kahden kuukauden saldo: 185 kirkkoa poltettu - Ulkomaat - Verkkouutiset
-
Katujengi hakkaa lapsia ja nuoria Itä-Helsingissä - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Virkamiesten tuplalomista nettimyrsky - "miltä näyttää, jos tulee maailman tietoon?" - Kotimaa - Verkkouutiset
-
HU: Helsinki pyörittää nuorisotakuun varjolla liikuntakursseja, joille ei osallistu ketään - Uutiset -
Talouselämä
-
Joukkomurhia, ihmiskauppaa, lasten raiskauksia - YK-raportti paljastaa Isisin hirveyden
-
Venäläinen Suhoi suhahti ruotsalaiskoneen ohi siipeä hipoen - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Älykkyystulokset laskussa – ihmisten tyhmeneminen alkanut? - Suomenkuvalehti.fi
-
Sokerin vaihtaminen makeutusaineisiin ei auta - voi jopa lisätä ongelmia | Terve.fi
-
"Oleskelulupaa hakiessa he olivat alaikäisiä, ravintolaan tullessa täysi-ikäisiä" - Politiikka - Verkkouutiset
-
Palaaville ISIS-taistelijoille ammattiauttajia - suomalaiset rauhanturvaajat eivät saa kuntoutusta - Kotimaa - Verkkouutiset
-
Nyt paljastuivat yllättävät luvut: Suomalaisten tungeksiminen sossun luukulle onkin urbaania legendaa - Uutiset -
Talouselämä
-
Epäily: Hurja pahoinpitely Espoossa – 30 nuorta hyökkäsi viiden miehen kimppuun - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Vartija piirsi kirkkoveneen asiakkaan otsaan - lähetti kuvia kavereilleen
-
"Mistä se raha löytyy?" - IS: Tappiollinen venäläisfirma ostaa saaria Suomen huoltovarmuusreitiltä - Uutiset -
Talouselämä
-
Isis suunnitteli järkyttävää hyökkäystä Australiassa: Pää poikki satunnaiselta ohikulkijalta - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
One third of British Muslim students say it's acceptable to kill for Islam | Daily Mail Online
-
Perussuomalaisia vastaan isku: Anarkistit kivittivät toimistoa
-
Tässä maassa miehen ei kannata juoda Baileysia – tuomitaan homoudesta vankilaan | Aamulehti
-
Rasistin leimaa pelännyt kaupunki ei puuttunut seksuaalirikoksiin – 1 400 lasta joutui uhriksi 16 vuoden aikana | Yle Uutiset | yle.fi
-
Orjuus mennyttä maailmaa? AL paljastaa pöyristyttävän yllätyksen - Uutiset -
Talouselämä
-
Röyhkeimmät varkaat usein ulkomaalaisia - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Kilpailuvirasto ihmettelee: Miksi Teosto rajoittaa muusikkoa myymästä omaa musiikkiaan? | Uusi Suomi
-
Kiristyvät turvamääräykset sulkevat leikkipuistoja – ruusupensaskin on lapsille vaarallinen | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tutkimus kumoaa myytin työttömistä | Työelämä | Iltalehti.fi
-
Suomalainen mahdollinen naisjihadisti uhkailee shiiamuslimeja Facebookissa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Marihuana tuo miljoonien dollarien verotulot Coloradon kassaan | Yle Uutiset | yle.fi
-
Keinulaudasta pitää olla maahan 38 senttimetriä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Nyt puhuu sukulaistensa murhayrityksestä selviytynyt pakistanilaisnainen - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Yrittivätkö äärimuslimit ottaa hallintaansa Birminghamin kouluja? | Yle Uutiset | yle.fi
-
Ihmiskunta on lihavampi kuin koskaan - Ulkomaat - Verkkouutiset
-
Tutkimus: Maahanmuuttajat tekevät rikoksia ja joutuvat rikosten uhriksi muita useammin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Ruotsissa paljastui kymmeniä tyttöjen ympärileikkauksia - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
S-etukortilla ja K-plussakortilla on kääntöpuolensa – mistä ruoat kannattaa ostaa alle 200€/kk-ostoksilla? - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Joukkoraiskatut teinitytöt tapettiin ja ripustettiin puuhun Intiassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Suomessakin jopa 12-vuotiaita pakkoavioliittoon | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
KSML: Ruoka kallistunut Suomessa tuplasti enemmän kuin EU:ssa - Talous - Verkkouutiset
-
Sudanilaisnainen tuomittiin kuolemaan kristityksi kääntymisestä - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Halal-kohu puhuttaa Britanniassa: Miljoonat syövät halal-lihaa tietämättään - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Tutkimus kyseenalaistaa suurella joukolla tehdyt päätökset | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tutkimus: Ruotsinsuomalaisista maalataan karmeaa kuvaa - "alkoholisoituneita puukkosankareita" | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
16-vuotiaan ilmoittautuminen työttömäksi kesti Tampereella liki 2 kuukautta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Alkon alkuvuosi reilusti miinuksella - Uutiset - Ruokala - Ilta-Sanomat
-
Arkkitehti: Terveimmät talot rakennettiin ennen sotia, nykytaloista tehdään termospulloja -
ESS.fi
-
Yrittäjä otti vauvakulujen takia 10 000 euroa lainaa
-
Arkijärki hylkii tiedettä - Artikkelit - Tiede
-
Säpo: Venäjä on lisännyt tiedustelua Ruotsissa – ihan kuin sotaa valmisteltaisiin | Aamulehti
-
Näin lukijat jakaisivat palkat uusiksi – lääkäreiltä pois tuhansia euroja - Palkka - Raha - Helsingin Sanomat
-
Pariskunta lähetti rienaavia tekstareita - saivat kuolemantuomion - Ulkomaat - Verkkouutiset
-
Byrokratiaa tulvii ovista ja ikkunoista – "tuskin pidättelee niitä, jotka ovat tähänkin asti velvoitteitaan kiertäneet" - Uutiset -
Talouselämä
-
Eduskunta - valtiopäiväasiat
-
Selvitys: Naisten johtamat yritykset kannattavat heikommin - Työelämä - Talous - Helsingin Sanomat
-
Vantaan kaupungin työntekijän epäillään suosineen maahanmuuttajia vuokra-asuntojen välityksessä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Miehet tekevät kahta työtä naisia useammin - Kotimaa - Alueet - Uutiset - Karjalainen
-
"Venäläiset ovat shokissa – eivät ymmärrä miten tähän tilanteeseen on tultu" – video | Yle Uutiset | yle.fi
-
Pieni lapsi haistattaa pa**aa hoitajalle, äiti vaikenee vieressä - tätäkin on päiväkodin arki -
ESS.fi
-
Putin nosti armeijan valmiutta – suuri sotaharjoitus yltää Suomen rajalle asti - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Raiskaus "ainakin luonnollinen tapa haluta seksiä" - Ugandan karun lain synkät perusteet | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Leipurin 15 000 € kuohuttaa: Tämänkö takia ruoka on kallista Suomessa? | Uusi Suomi
-
Siivooja heitti roskiin 10 000 euron arvosta nykytaidetta – "Hän teki vain työtään" | Aamulehti
-
MIehet tekevät enemmän töitä kuin naiset | Taloussanomat
-
Catfights over handbags and tears in the toilets. With her women-only TV company this producer thought she'd kissed goodbye to conflict... | Mail Online
-
Tutkimus: Psykedeelisillä aineilla ei yhteyttä mielenterveysongelmiin - Päihteet - Tiede - Helsingin Sanomat
-
How to Charge $546 for Six Liters of Saltwater - NYTimes.com
-
Johtajien palkat pilvissä, kansalla ei hajuakaan | Taloussanomat
-
EU spending over $400m on secret drone project â Civil rights group â RT News
-
Kallis ruoka johtuu suomalaisesta systeemistä | Taloussanomat
-
Superman was in the Bible: A QUARTER of adults think Superman was in the BIBLE and a third think Harry Potter is based on a religious tale - but don't know their Adam from Eve - Mirror Online
-
Yliopistojen ovet aukeavat helpommin ruotsinkielisille | Yle Uutiset | yle.fi
-
Exclusive: Snowden Docs Show British Spies Used Sex and 'Dirty Tricks' - NBC News
-
"Rahat kelpaa, lippua ei saa!" - VR:n lippuale kääntyi päälaelleen - Matkat - matkailu - Ilta-Sanomat
-
Lasta pompotettiin kovissa kivuissa sairaalasta toiseen: "Totaalinen kaaos" - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Äänestysjärjestelmä ei saa olla liikesalaisuus | EFFI.org
-
Vuokranantaja hämmästelee: “Ihan ihmeellinen määräys” | Uusi Suomi
-
Poliisi haluaa pysäyttää autot etälamauttimella | Kauppalehti.fi
-
Luuli raiskaajaksi – melkein tappoi uhrinsa - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Venäjän armeijalle lupa suojella kansalaisiaan asein ulkomailla - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Julman ryöstön uhri löytyi tekstitelevisiosta – romanikolmikolle tuomio - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Rokotepelko on lisännyt hankalia tauteja - Rokotukset - Tiede - Helsingin Sanomat
-
Kannabisongelma muhii Raumalla | Länsi-Suomi
-
Seurakuntalainen - Libyan sharia-lakipäätös huolestuttaa kristittyjä
-
LG smart TV snooping extends to home networks, second blogger says | Ars Technica
-
Tutkimus: Uskonnollinen vihanpito lisääntyy | Yle Uutiset | yle.fi
-
Valtiosihteeri: Äärivasemmiston radikalisoitumisen uhka kasvanut - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Tietotekniikka uhkaa joka kolmatta työpaikkaa - Nämä ammatit vaarassa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Lehti: Venäläiskoneet harjoittelivat ydiniskua Ruotsiin | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Euroopan parlamentti pyysi Snowdenia kuultavaksi
- Tivi
-
Britannian armeijaa syytetään satojen vankien järjestelmällisestä kidutuksesta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Noin puolet lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyistä vääriä - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Vaimo kuristi itseään - teki miehestään ilmoituksen poliisille - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Kotiin tulleita poliiseja sai kuvata valvontakameralla - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Tieto kehitti tuomioistuimille sovelluksen - toiminta hidastui, budjetti ylittyi ja aikataulu venyi
- Tivi
-
Rahamoodissa rikkaat ovat ahneempia kuin pienituloiset - Jani Kaaron kolumnit - Tiede - Helsingin Sanomat
-
"2000-luvulla työuransa aloittaneet saavat vähemmän eläkettä kuin maksavat" - Politiikka - Verkkouutiset
-
Poliisi julisti suuren osan Hampuria vaara-alueeksi - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Kirjaväite: Poliisi salaili lapsen raiskausta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tuomioistuinten it-ongelmat lykkäävät linnareissuja | Yle Uutiset | yle.fi
-
Bloggaajaa uhkaa kuolemantuomio - syyte islamin hylkäämisestä - Ulkomaat - Verkkouutiset
-
Venäjän karhu murisee rajalla - näin Venäjä on keskittänyt joukkoja Suomen lähialueille | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Muslimi kieltäytyi myymästä shampanjaa - anteeksipyyntö kaupalta | Taloussanomat
-
Professori: Suomessa monet politiikan apuna olevat luvut "vedetään hatusta" - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
Islannin pankkipomoille vankeutta petollisesta toiminnasta - Islanti - Talous - Helsingin Sanomat
-
Freakishly realistic telemarketing robots are denying they're robots
-
Uskomaton laite voi pian mullistaa ruoanlaiton – söisitkö tällaista pizzaa? - Artikkelit | Makuja
-
Amazonin kaavailema lennokkiposti on jo pitkällä Australiassa ja Kiinassa - Uutiset
- MPC.fi
-
Kymmenien alaikäisten joukkotappelu kouluruokalassa - neljälle vammoja | Oulu | Kaleva.fi
-
Lääkäri: 10-vuotias tyttökin saa pelätä ahdistelua Helsingissä | Vantaan Sanomat
-
Naiskiintiöiden käyttö pudotti yritysten kursseja | Taloussanomat
-
Tulli hävisi oikeudessa Logicalle - miljoonilla ei saatu toimivaa järjestelmää
- Tivi
-
"Nuoria naisia kaatuu rivistä kuin heinää" | Kauppalehti.fi
-
EU-parlamentti haluaa naiskiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin - Naisten asema - Politiikka - Helsingin Sanomat
-
Nuoria tyttöjä pakkonaitetaan Suomesta ulkomaille | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tutkimus: Lasta käytetään vaikeissa eroissa julmasti pelinappulana - Lapset - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
Vähintään 14 000 €/kk - näin hyvin valtionyhtiöiden pomot tienaavat - Työelämä - Ilta-Sanomat
-
Uusi ilmiö Suomessa: Näin lapsilla teetetään rikoksia | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Muslimiasuinen riehuja iski kirkkoon Helsingissä - samaan aikaan Ylen Islam-ilta - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Uusi neronleimaus EU:lta - vaatii pyykinpesua kylmässä vedessä
- Tekniikka&Talous
-
Miestä luultiin pedofiiliksi, poltettiin hengiltä | Kansan Uutiset | Verkkolehti
-
Nato tappoi lintumetsältä palanneet pojat terroristeina | Kansan Uutiset | Verkkolehti
-
Vakava polioepidemia muhii Pakistanissa – taudin nujertaminen vaarassa - Polio - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Göteborgissa riehuu jengisota – tänä vuonna jo 50 ammuskelua - Nuorisojengit - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Naiset piilottivat hameisiinsa 28 pakettia kahvia ja livahtivat ulos Siwasta | Aamulehti
-
Suomi tuhlasi miljoonia euroja epäonnistuneeseen kehityshankkeeseen - Nicaragua - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Viekö robotti työsi? – Nämä viisi ammattia häviävät ensimmäisinä ja nämä viisi säilyvät pisimpään | Yle Uutiset | yle.fi
-
Lähes puolet työpaikoista on vaarassa kadota | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kuwait pohtii homoseksuaalien maahantulon kieltämistä - testit lentokentällä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tekniikan Historia: USA kiristi Suomea 80-luvulla - Sukelluspallot jäivät myymättä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Lampaanpaisti seilaa puoli maapalloa. - Artikkelit - Tiede
-
Miljardi euroa EU-tukea tuhlattu Kongossa - "1000 poliisia hävisi taivaan tuuliin" - Uutiset -
Talouselämä
-
Ex-poliisi varoittaa jengien rekistereistä: "Kranaatteja ja polttopulloja heitetty" - Järjestäytynyt rikollisuus - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
Suomalainen asianajaja joutui putkaan Moskovan lentokentällä: "Venäjä muuttumassa Neuvostoliitoksi" - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Paljastus jalkapallon MM-kisojen kulisseista - orjat raatavat ja kuolevat kammottavissa oloissa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Seurakuntalainen - Pakistanissa muslimimaan tuhoisin isku kristittyjä vastaan - kymmeniä kuoli kirkkoon Peshawarissa
-
S-ryhmä vähentää satoja varastotyöntekijöitä - Osuuskaupat - Talous - Helsingin Sanomat
-
Järjestetyn avioliiton seuraus: 8-vuotias tyttö kuoli hääyönä sisäisiin vammoihin - Ulkomaat - Verkkouutiset
-
Ruotsi tunnusti: NSA sai tietoja | Uusi Suomi
-
Lehti: Nyt löytyi synkkä uusi todiste – Google ja Facebook saivat miljoonia NSA:lta | Uusi Suomi
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Göteborgissa - "ainakin 15 laukausta" | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Lemminkäiseltä paljastui outo paperi: "Maksamme palkan vankeusajalta" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Suomenruotsalaisten oppimistulokset laahaavat - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Jengisodat riehuvat Ruotsissa - jo 46 kuollut - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Vantaan Sanomat: Possun kuva ei kelpaa enää aapiseen | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Brittiviranomaiset saivat tarpeekseen paljastuksista - tuhosivat The Guardianin kiintolevyt - Uutiset
- MPC.fi
-
Guardianin Snowden-toimittajan puoliso pidätettiin terrorismilain nojalla | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Turussa satoja äärijihadisteja - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Nuoret välttelevät pakkoavioliittoja lusikkatempulla | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tutkimukset vahvistavat: Uskonnottomat ovat uskonnollisia älykkäämpiä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Yhdysvaltain hallitus esti Applen myyntikiellon - IT - Uutiset - MTV.fi
-
Konsultti: It-yhtiöt tekevät asiakkailleen epäeettisiä tarjouksia | Yle Uutiset | yle.fi
-
Lähiruoka ei palloa pelasta. - Artikkelit - Tiede
-
Poliisi hankkii oman vakoiluohjelman - Verkkovakoilu - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
Perhe haki Googlella painekattilaa ja reppua, poliisi teki kotietsinnän - Digi - Digiuutiset - Ilta-Sanomat
-
Nettipoliisin romanivitsi Twitterissä oli "huonosti harkittu" - esimieheltä puhuttelu | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
IS: Suomalaistutkimus: "Älykkäät naiset eivät tee lapsia" - The Voice
-
Etusivu | Aamulehti
-
Kymmenet romanit häiriköivät Lahdessa, osa tullut Ruotsista -
ESS.fi
-
USA asensi mikrofoneja toimistoihin Euroopassa - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Jo joka kuudes vanki Suomessa on ulkomaalainen | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ovatko markkinat vapaita vai näyttääkö näkymätön käsi sinulle keskisormea? | Taloussanomat
-
14-vuotias poika tapettiin islamin loukkaamisesta | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Rahaa ja lahjakortteja näin pankkijätti palkitsi asuntovelallisten häädöstä | Taloussanomat
-
Yhdysvaltalaisista liki puolet hyväksyy urkinnan | Yle Uutiset | yle.fi
-
Hidastaako lääketeollisuus kamppailua uutta virusta vastaan? | Taloussanomat
-
Espoolainen nuori mies lähti salaa Syyrian sotaan - Hitaat - Sunnuntai - Helsingin Sanomat
-
NSA vakoilee suoraan Microsoftin, Applen, Googlen ja Yahoon keskuspalvelimilla
-
USA seuraa miljoonien kansalaistensa puhelutietoja joka päivä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Mies raiskasi teinitytön bileiden päätteeksi - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Liettua ja Latvia: Venäjä harjoittelee Baltian eristämistä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Venäjä testaa pohjoisten naapuriensa ilmapuolustusta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kerrostalosta löytyi pässi | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Kuusi henkilöautoa paloi yöllä parkkihallissa Turussa - video tapahtumapaikalta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tutkimus: Ihmiset tyhmentyneet sitten 1800-luvun | Yle Uutiset | yle.fi
-
Miksi kaikki hajoaa? - Kodinkoneet - Tekniikka - Helsingin Sanomat
-
Hollannin vapaamielisyydellä on varjopuoli - Hitaat - Sunnuntai - Helsingin Sanomat
-
Kymmenet nuoret ottivat yhteen - parkkihallissa ammuskeltiin Vantaalla | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Suuri uskontotutkimus paljasti yllättäviä mielipiteitä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Varo uutta maksu-tv-loukkua! Näin HBO rikkoo kuluttaja- ja tietosuojalakia - Digi - Digiuutiset - Ilta-Sanomat
-
Pyöräilijän kuolemasta ehdollista vankeutta | Aamuposti
-
Kiina ja Venäjä kasvattivat puolustusmenojaan - länsi vähensi - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Suomalaisen varoitus havahdutti Ruotsissa: ”1000 taisteluhelikopteria” | Uusi Suomi
-
Lähi-idässä raataa yli 600 000 pakkotyöhön huijattua - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
E-reseptin suunnitteluvirheen korjaaminen on hidasta ja kallista | Yle Uutiset | yle.fi
-
Uusi jäteongelma: Trendivaatteet valtaavat kaatopaikkoja | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
FBI hankkii tänä vuonna reaaliaikaisen Gmail- ja Dropbox-kuuntelun | It-viikko
-
Jo vauvat syrjivät | Yle Uutiset | yle.fi
-
AL: Suomalaisten enemmistö hyväksyisi homojen avioliitot ja adoptiot | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Yllättävä paljastus: Romaniyhteisössä sallittua raju väkivalta romanihomoja kohtaan - Radio Nova
-
Nainen sulloi hameensa sisään uskomattoman määrän kahvia - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Amnesty julkaisi uusia satelliittikuvia Pohjois-Korean vankileiristä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Guardian: USA osallistui Irakissa kidutuskeskusten perustamiseen - Yhdysvaltain armeija - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Verkkouutiset
-
Supo: Suomessa yhä enemmän henkilöitä, joilla terroriyhteyksiä - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Yhdysvaltain joukoille kova ukaasi Afganistanin takamailla - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Junat myöhästelivät vuonna 2010 enemmän kuin koskaan - Radio Nova
-
'I feel like a stranger where I live’ - Telegraph
-
Sisäpiiriläinen kertoo: Miljoonien rahavirrat puolueille | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Anjem Choudary urges fanatics to scrounge for holy war | The Sun |News
-
26-vuotias eläkeläinen A-studiossa: Miksi työelämä ei jousta? - Työelämä - Ilta-Sanomat
-
Islamistit tuhoamassa maailman rikkaimpiin kuuluvaa musiikkikulttuuria - Musiikki - Kulttuuri - Helsingin Sanomat
-
Romanialaismiehet varastivat vanhusten lompakoita - "suunnitelmallista ja ammattimaista toimintaa" - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Apulaiskaupunginjohtaja kyllästyi lumiongelmaan, tarttui itse lapioon - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Karjanryöstäjät tappoivat yli sata ihmistä Etelä-Sudanissa - Etelä-Sudan - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Hbl: Maahanmuuttajien määrä kaksinkertaistuu Helsingin seudulla - Maahanmuutto - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
Silmitöntä väkivaltaa joukkoraiskauksessa - herääkö Etelä-Afrikka? | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Islamin vastustaja murhayrityksen kohteena Tanskassa - Ulkomaat - Turun Sanomat
-
Raportti syyttää myös Suomea osallisuudesta CIA:n sieppaus- ja kidutusoperaatioon - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Saudisaarnaaja raiskasi ja tappoi 5-vuotiaan tyttärensä – selvisi verirahalla | Kansan Uutiset | Verkkolehti
-
Neljä ulkomaalaista miestä vangittiin Raumalla – tehtailivat varkauksia ympäri Suomen - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Poika sai kovan tuomion siskonsa murhasta Ruotsissa - Ruotsi - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Sekasorto yltyy: Miesjoukkiot jahtaavat naisia Egyptissä | Uusi Suomi
-
Katujengit ilmestyivät Helsinkiin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Pakkoruotsilla mennään jatkossakin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Mieslauma raiskasi nuoren naisen Ruotsissa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Pohjoismaat myönteisiä maahanmuutolle - Etelä- ja Itä-Euroopassa jyrkät asenteet | Yle Uutiset | yle.fi
-
Liki 1 200 autoa roihusi Ranskassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Puistolan ammuskelussa osallisina jopa 50 ihmistä – kolme otettu kiinni - Ampuma-aserikokset - Kaupunki - Helsingin Sanomat
-
Lihavuus tappaa jo kolminkertaisesti nälkään verrattuna | Elintavat | Iltalehti.fi
-
Miljoonasopimus Tiedolle ilman kilpailutusta - "olisi ollut hidasta ja työlästä" - Uutiset -
Talouselämä
-
Raportti: Ateisti joutuu monissa maissa jopa kuolemanvaaraan - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Käsittämätön tilanne Suomessa: ”Päättäjät valvovat itse itseään ja päättävät, mitä kerrotaan poliisille” | Uusi Suomi
-
Mother found guilty of beating son to death for failing to learn the Koran | Fox News
-
VR laskuttaa asiakkaitaan kävelystä - Matkat - matkailu - Ilta-Sanomat
-
Suomen kehitysavulla tapettiin jopa krokotiileja – Suuri väärinkäytös paljastui Mosambikissa - Uutiset -
Talouselämä
-
Geenitutkijan jäätävä miete: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin | Uusi Suomi
-
Vanhemmat tappoivat hapolla "poikaa katsoneen" tyttärensä - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Lihaliike Agali, Agali Steak House, Cafe Agali ja City Serggios epäiltynä kiskonnasta | Taloussanomat
-
Lannanhaju paljasti: vantaalaisessa kerrostalossa asui lammas - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Aamulehti: Ulkomaalaiset lykkäävät karkotusta riehumalla | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Putin-kriitikko Masha Gessen: Suomi on Putinille "pääulkomaa" - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Asiakas vastaa VR:n virheestä - Varo tätä junalippua! | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Venäjän johto laajentaa arvosteltua maanpetoslakia - Venäjä - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Kohudosentti Bäckman "pakeni ulkomaille" - Nyberg odottaa suoraan ohjelmaansa illalla - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Suomesta lähetetty lapsia Somaliaan "jäähylle" - Somalia - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
”Kannabis yhtä haitallista kuin roskaruoka” - Brittitutkijat lieventäisivät rangaistuksia | Uusi Suomi
-
Näin Johan Bäckman lietsoo Suomi-vihaa Venäjällä - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Tutkija Arto Luukkanen: Suomi teki virheen – venäläisille erityisasema lain edessä | Uusi Suomi
-
Regnum varoittaa venäläisiä Suomesta - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Harras kristitty "tuli ulos kaapista" - esitti vuoden päivät homoa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Palkattoman työn tekeminen kasvussa: "Ilmiö räjähtänyt käsiin" - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Shell joutuu vastaamaan Nigerian ympäristötuhoista hollantilaisessa oikeusistuimessa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Valkoinen nainen haastaa amerikkalaiskoulujen vähemmistökiintiöt | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tiger-ammuskelusta epäilty yritetty karkottaa kahdesti | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
14-vuotias oppilas raiskattiin - joutui itse erotetuksi - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
”Vauva vankilaan” – törkeä Suomi-huhu levisi Venäjällä | Uusi Suomi
-
Tivi
-
Ei ollut rahaa taksiin - mies vei kotiinsa ja raiskasi | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Poliisi raiskasi naisen - naista syytetään siveettömyydestä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tämä asiakirja ei ole julkinen
- Tivi
-
Romanipariskunta vei vanhusten rahat Töysässä | Seinäjoen Sanomat
-
Työ ei kannata, kun verottaja vie ja tuet menevät - yksinhuoltajista kolmannes ei hyödy työhönmenosta | Taloussanomat
-
Pienipalkkainen saa käteen lähes saman kuin tuilla elävä - HS.fi - Talous
-
Ulkomaalaisten tekemät rikokset kasvussa – poliisille miljoonalasku - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Hyväntekeväisyysjärjestö esittelee toisilta kopioituja olemattomia Afrikka-projekteja | Aamulehti
-
Neuvostoliitto dumppasi Jäämereen häkellyttävän määrän ydinjätteitä | Lapin Kansa
-
IS: Ministeriö osti it-palveluja sementtivalimolta - Tietojärjestelmät - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
Yhdysvaltalaisraportti: CIA:n ohjusiskuista Pakistaniin vain haittaa - Yhdysvallat - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Virasto ohjailee saksalaisten ajatuksia - harhautuneet voivat saada potkut | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kymmenet syyttömät odottavat pääsyä Guantanamosta - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Lievä tuomio rajusta pahoinpitelystä - muslimitytöt "tottumattomia alkoholiin" - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
IS paljastaa: Potilastietouudistukseen hassattu satoja miljoonia! - Digi - Digiuutiset - Ilta-Sanomat
-
Riittääkö Suomen voima? - Tätä on vastassa itärajan takana - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Homonäytelmän brittituottaja pidätettiin Ugandassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Krp otti kiinni naisen terrorismiepäilyistä - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Chiliä luultiin huumeeksi – poliisi käveli asuntoon sisään - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Tutkija järkyttyi: Ihmiset velkaantuvat ostamalla Applen laitteita - Uutiset -
Talouselämä
-
The British child brides: Muslim mosque leaders agree to marry girl of 12... so long as parents don't tell anyone | Mail Online
-
Ei olutta uusnatseille - Saksassa ei tarvitse tarjoilla väärinajattelijoille | Yle Uutiset | yle.fi
-
Raportti: Yhdysvallat vesikidutti Gaddafin uhreja | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
BBC: Pakistanilainen imaami lavasti nuoren tytön jumalanpilkkaajaksi - Pakistan - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Pommi räjähti pankin edustalla Kreikassa - Kreikka - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Pariskunta palkkasi romanikerjäläisen siivoamaan – työ ei maistunut! | Aamulehti – Moro
-
Tarinoita IT-hankkeiden ihmemaasta | Ohjelmistotestaus.fi
-
Joukkohyökkäys tanskalaiseen sairaalaan | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
'Honor' murderer boasts of triple killing - CNN.com
-
Kristityt pakenevat – muslimit raivostuivat 11-vuotiaalle Pakistanissa | Uusi Suomi
-
Valtava joukkotappelu Malmössä – useita sairaalaan - Malmön väkivalta - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Tuhannet pakenevat Intian kaupungeista väkivallan pelossa - Intia - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Helsinki uudistaa työhönottoperiaatteitaan: ”Suomen kielen taidon vaatiminen voi olla syrjintää” | Helsingin Uutiset
-
Vanhemmat tuomittiin tyttärensä kunniamurhasta Britanniassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Intialainen kylä kielsi rakkausavioliitot - Intia - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Venäjän verkossa: Ulkopolitiikkaa ja homosuhteita | Yle Uutiset | yle.fi
-
Eduskunnan ahkerimmat kansanedustajat eivät laiskottele | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Raaka naiskopla iski valintamyymälään - vartija vaarassa - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Juristit valitsivat: Pilvenpoltto lailliseksi, uskonrauhapykälä pois - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat
-
Venäjältä tyly uhkaus Suomelle | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
3-vuotias käy säännöllisesti ruiskurusketuksessa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Turvakoteihin lyöntejä pakenevista jopa kolmannes maahanmuuttajia | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kuusi tuomittiin kuolemaan tanssimisesta Pakistanissa - kännyvideo paljasti - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Järkyttävä totuus paljastui Texasissa: Syytön mies teloitettiin | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Virkamiehelle sakkoa - Myönsi oleskeluluvan puolisolle | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tulli salailee tietoja mönkään menneestä it-hankkeesta - neljä vuotta myöhässä - Uutiset -
Talouselämä
-
Tieto tunaroi: Turku lähetti laskut kahdesti | It-viikko
-
Vaara vaani rivinvaihdossa - Suomen Lääkärilehti - Finlands Läkartidning
-
Helsingin kaupungin työntekijää epäillään lahjuksista - Korruptio - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
FBI haluaa ison takaoven sosiaalisen median sisältöön
-
Joka kolmas mies syyllistynyt raiskaukseen Etelä-Afrikassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tuomas Enbuske Talk Show - Jakso 23 - Vieraana Mark Levengood - YouTube
-
Perättömät nettihuhut työllistävät poliisia yhä useammin - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
Juutalaisviha kärjistyi Malmössa – Barack Obama reagoi | Uusi Suomi
-
Naapurit tekivät elämästä painajaista: Viranomainen neuvoi nukkumaan päivällä kun on hiljaista - Studio55.fi
-
Vatikaani jyrähti nunnille: "Keskittykää homoihin, älkää köyhyyteen" | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Vanhustenhoitoa Suomessa: Alleen laskeneille nauretaan, tv:stä "liikaa vaivaa" - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Tutkimus: Usko jumalaan vähenee jatkuvasti | Yle Uutiset | yle.fi
-
Romanialaisturistit ulostivat patikkapolut täyteen viikonlopun aikana! – Hymy
-
Pillereiden sijaan yhä useamman masennuksen hoito vaatisi terapiaa | Taloussanomat
-
Karu laskelma S-etukortista – ”Huh huh” | Uusi Suomi
-
Hometalossa majaileva romanijoukko oudoksuttaa naapureita Matarissa | Vantaan Sanomat
-
Näin kerjääminen järjestetään: ”Matka Suomeen 250€” | Uusi Suomi
-
IS: Perhesurmaaja haki apua – ”Byrokratia esti” | Uusi Suomi
-
Venäläiset peittelevät saasteiden alkulähdettä - Pääkirjoitukset ja artikkelit - Savon Sanomat
-
Naamioitunut kolmikko kiilasi auton tieltä ja ryösti matkustajat - Ryöstöt - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
Romanialaiset sylkivät Matarin asukkaan päälle | Vantaan Sanomat
-
PS: Työttömältä vietiin mahdollisuus opiskella - "Eihän tämä voi mennä näin" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Piratismin raju väheneminen ei kasvattanut musiikin myyntiä Ranskassa - AfterDawn
-
IS: Wallinille jättitili erikoisella asuntokaupalla - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Romanialaiset tekevät Suomessa kolmanneksi eniten rikoksia - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Jättivertailu onnellisuudesta: Suomelle huippusijoitus | Uusi Suomi
-
Hallitus valvoo pian kaikkien sähköposteja Britanniassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tutkija Ylessä: Vuokratyössä työelämä on "kaikilla muuttujilla mitattuna huonompaa" - Uutiset -
Talouselämä
-
Syyllinen kiinni, rahoja ei saatu takaisin: yhden lompakkovarkauden tarina | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Microsoft sensuroi Pirate Bay -linkit
-
Moskeijan tuhopolttajalle syyte terrorismista | Yle Uutiset | yle.fi
-
IL: Lapsiryöstäjät vaanivat Helsingissä - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Keskellä päivää keskellä pihaa varkaissa - Kotimaa - Savon Sanomat
-
Raiskauksen uhrin itsemurha raivostuttaa Marokossa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Venäjä uhkaa lunastaa suomalaiskiinteistöt Karjalassa - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Tuore selvitys paljastaa: Tällaiset raiskaukset ovat oikeuden mielestä lieviä - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Oikeus lelli tuomarin poikaa - lievempiä tuomioita kuin muille | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Vauva kuoli herpekseen - syynä ympärileikkaus? | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
| Nelonen.fi
-
Oikeusoppinut arvostelee viranomaisia salailukulttuurista | Yle Uutiset | yle.fi
-
YouTube tulkitsi linnunlaulun rikkovan tekijänoikeuksia
- Tivi
-
Näin lukijat vastasivat Ilkan kannabiskyselyyn: "Parempi päihde kuin alkoholi" | Etelä-Pohjanmaa | Uutiset | Ilkka
-
“This is Why I Pirate”: How A Groundless Copyright Threat Destroyed A Young Film Student’s Dreams and Career
-
Köyhät jättävät sosiaalitukia hakematta byrokratian takia - HS.fi - Kotimaa
-
Jengiläinen pieksi lumityömiehen ilman syytä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Nuorten miesten mafia herättää pelkoa Malmössä - Malmön väkivalta - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Pelko valtasi ruotsalaiskaupungin: Kaksi kuukautta - kuusi murhaa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tasa-arvopalkinnot Octel Oy:lle ja päivittäistavarakauppa K-Supermarket Raisio Centerille - Sosiaali- ja terveysministeriö
-
HS testasi 30 thaihierontaa Helsingissä:
Jokaisessa yritettiin tarjota seksipalveluita - HS.fi - Kotimaa - HS.fi
-
Veriteot jatkuvat Malmössä – kahta ammuttiin yöllä - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Poliisi tutkii ravintoloihin liittyvää ihmiskauppaa Tampereella: Kolme vangittu | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Oikeus: Teosto käytti asemaansa väärin - AfterDawn
-
Venäläismies kiinni laittoman maahantulon organisoinnista - Toi useita afrikkalaisia Schengen-alueelle - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Nainen joukkoraiskattiin Ruotsissa - miehet nauroivat | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Facebook-ateisti sai väkijoukon kimppuunsa
-
Kolme Britannian muslimia tuomittiin homofobiasta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Nainen yritti viedä paljon tavaraa hameen alla huoltamolta - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
Teachers drop the Holocaust to avoid offending Muslims | Mail Online
-
Mies hylkäsi vaimonsa kehitysmaahan - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
Maahanmuuttajille ehdotetaan työpaikkakiintiötä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Näin Yhdysvalloissa: oikeus salli FBI:lle gps-vakoilun - Uutiset
- MPC.fi
-
7-vuotias tyttö uhrattiin jumalille | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Moni korruptoitunut maa saa Suomelta kehitysapua | Yle Uutiset | yle.fi
-
Homoliitoille kovat rangaistukset Nigeriassa - Nigeria - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Eläkeläisen karu herätys: syytettiin piratismista, vaikkei omistanut edes tietokonetta - Uutiset
- MPC.fi
-
Kunniaväkivalta on iso ongelma Britanniassa | Ulkomaat | Kaleva.fi
-
”Nuorisojengeillä on jo hallussaan aseita” | Helsingin Uutiset
-
RAY hemmotteli poliisipomoja | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Perhe ei luovuttanut tytärtään – heitettiin happoa päälle - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Tiedon megamoka - autokatsastus joutui palaamaan kynään ja paperiin - Uutiset -
Talouselämä
-
Raiskattu 9-vuotias odotti kaksosia - kirkko julisti pannaan | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ruma totuus sanottiin Suomessa: ”Me emme ansaitse tätä elämää” | Uusi Suomi
-
Näin kuluttajaa huijataan: Kodinkoneet suunnitellaan hajoamaan | Koti | Iltalehti.fi
-
Venäläiskenraali: Ydinsodan vaara kasvanut - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Keskustan romanikerjäläiset vahtivat reviirejään tiukasti - Kotimaa - Helsingin Sanomat
-
The Telegraph: Euroopan parlamentissa vakavia väärinkäytöksiä | Taloussanomat
-
CIA:n kidutusmenetelmillä on pitkä historia - Pääkirjoitukset - Pääkirjoitus - Helsingin Sanomat
-
Laki katsoo luvattomia kotietsintöjä läpi sormien - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Muistio: USA antoi luvan tappaa kansalaisensa ilman oikeudenkäyntiä - Terrorismi - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
-
Saksa tunnusti käyttävänsä Skype-troijalaista - Uutiset
- MPC.fi
-
Seiska: Teuvo Hakkaraista lyötiin nyrkillä päähän | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Mies huomautti metelöinnistä - ammuttiin hengenvaarallisesti rintaan | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Apurahajärjestelmä kummastuttaa – Lehti: 57 732€ yhdestä laulusta | Uusi Suomi
-
Ruotsissa avattiin sukupuolineutraali koulu | Yle Uutiset | yle.fi
-
Mielipiteet - Turun Sanomat
-
Sotilaallinen isku Suomeen? ”Meillä ei olisi ketään, joka vastaisi tuleen” | Uusi Suomi
-
Homovastaisuus voimistuu Afrikassa | Kansan Uutiset | Verkkolehti
-
Romanialaisrikollisuus Suomessa
-
Pelastuspalvelun vaunu löytyi romanileiristä - HS.fi - Kaupunki
-
Gaddafin joukot raiskasivat - isä tappoi "kunnian" vuoksi kolme tytärtään | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Aamulehti: Osa osuuskaupoista jakaa yhä etuja poliitikoille | Yle Uutiset | yle.fi
-
Käräjäoikeus vapautti Ior Bockin tappaneen intialaismiehen - HS.fi - Kotimaa
-
Näin Suomessa: Kortiton ajoi yli – syyteoikeus vanheni | Uusi Suomi
-
Google eurooppalaisille: luovutimme tietojanne USA:n viranomaisille
- Tivi
-
Sadat turvapaikanhakijat ottivat yhteen poliisin kanssa Italiassa - HS.fi - Ulkomaat
-
Isä ampui kuusi tytärtään - epäili kahden seurustelevan
-
Tarkka-ampujan karu kertomus: Käskettiin ampua aseettomia siviilejä päähän | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Violent inner-city crime, the figures, and a question of race - Telegraph
-
Kunniaan liittyvää väkivaltaa kokenut vaikenee liian usein | Yle Uutiset | yle.fi
-
Berliinissä käydään urbaania katusotaa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Maksuja rästissä - Venäjä katkaisi sähkönviennin Valko-Venäjälle | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Myymälävarkauksiin kyllästynyt kauppias: Kestämätön tilanne! | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Romanileiri on käyttänyt Foo Fightersin konserttipaikkaa vessana | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Jo 13 prosenttia Suomen vankiloissa istuvista on ulkomaalaisia - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Pelastajat pelkäävät jo sammutustöiden sabotointia | Yle Uutiset | yle.fi
-
Romanien auttaja muutti mielensä: ”Kieltäkää kerjääminen” | Uusi Suomi
-
Vihreät saanevat satelliitit valvomaan autolla ajajia - Uutiset -
Talouselämä
-
Photos: Riots, fire, destruction after Vancouver’s loss | National Post
-
France to deport more Romanians after discovering they are behind 80% of street crime | Mail Online
-
Useita rikoksia: Asukkaat pihatöissä - varkaat iskivät | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
"Yö täynnä ihmeitä" - EU-komissio tuhlasi miljoonia luksukseen | Kauppalehti.fi
-
Kerjäläisiä Suomeen houkutelleet saivat kovia tuomioita | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Egyptian general admits 'virginity checks' conducted on protesters - CNN.com
-
Naisen erivapaus on tasa-arvon irvikuva - Uutiset -
Talouselämä
-
Otteet kovenevat - Ulkomaalaiset varkaat iskevät avuttomiin | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Atheists Have the Best Sex Lives, Claims Kansas Psychologist's Survey - ABC News
-
Vanhusta iskettiin kirveellä päähän | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Rakennustyömailla maksettu jopa alle 2 euron tuntipalkkaa | Taloussanomat
-
LiveLeak.com - Shoplifting â gypsy style
-
Liittokansleri Merkel: ”Monikulttuurinen Saksa epäonnistui täysin” | Uusi Suomi
-
Professori HBL:ssä: ”Moraali on huono ohje maahanmuuttopolitiikassa” - Uutiset -
Talouselämä
-
Suomessa kaupunkilainen saastuttaa eniten - HS.fi - Kotimaa
-
Poliisi: Ikävä ilmiö Helsingin hotelleissa | Uusi Suomi
-
Iäkkäältä naiselta vietiin kultaketju kaulasta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
HBL: Yllättävä ero Suomen kouluissa – Ruotsinkieliset jäljessä | Uusi Suomi
-
Kanadalaistutkija varoittaa Ruotsin mallista maahanmuutossa - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Näin Turkissa: Asenna suodatin, sitten nettiin! - Uutiset
- MPC.fi
-
Museotoimi näreissään: ”Lasikupu olisi suojannut patsaan” | Aamulehti
-
TS: Mies raiskasi naisen ruotsinlaivan hytissä - 1,5 vuotta vankeutta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Kongossa raiskataan 1 100 naista joka päivä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Pommi räjähti Malmössa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Mainostenjakaja tunkeutui asuntoon ja vaati itsepintaisesti seksiä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Romanialaisjoukkoa epäillään rikossarjasta Suomessa - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Egyptissä kriisikokous kirkkokahakan vuoksi | Yle Uutiset | yle.fi
-
Keski-Uusimaa: Mies antoi lantin - kerjäläinen ryösti | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Huoltoasemien polttoainevarkaudet lisääntyneet roimasti - HS.fi - Kotimaa
-
Rasismiskandaali ravistelee Ranskan jalkapalloliittoa - HS.fi - Urheilu
-
Pääkaupunkiseudulle syntyy maahanmuuttajien keskittymiä - HS.fi - Kotimaa
-
Romanit: Varkaat pitäisi lähettää Suomesta kotiin - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Hittibiisi väärällä hetkellä toi baarimuusikolle syytteet | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Poliisimies painosti ehdokasta keskeyttämään kampanjansa - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Romanialaisseurue murtautui asuntoon heti Suomeen tultuaan - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Juha Miedon naamasta tehtiin rikosilmoitus | Uusi Suomi
-
Viharikos olikin humalaisen horjahdus | Kansan Uutiset | Verkkolehti
-
Kunniaväkivaltaan puututaan usein liian myöhään | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tytöt eivät lähteneet jatkoille – mies pahoinpiteli | Helsingin Uutiset
-
Palkka 517 €/kk – ”Hyväksikäyttöä” | Uusi Suomi
-
Poliisi nappasi Järvenpään Prisman murtovarkaan | Yle Uutiset | yle.fi
-
Yle: Somalimaasta löytyi kylä nimeltä Suomi | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Automatkalle hurja hinta - iPad-peli maksoi 5 500 euroa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Kaleva: Karu paljastus: Vanhoillislestadiolaisten yhteisössä tehty satoja seksuaalirikoksia | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Only 14, Bangladeshi girl charged with adultery was lashed to death - CNN.com
-
Juusto, jogurtti, leipä, munkit ja viini ovat tarkastajien silmätikkuja | Taloussanomat
-
30 000 ulkomaalaista rakennustöissä Suomessa – parisataa maksaa veroja - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Suomen vanhin vanki ahdistui Jokelassa: "Ilmassa oli kapinaa" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ulkomaalaisten tekemät rikokset kasvussa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Lääkkeitä yritetään tuoda ruokakauppoihin - HS.fi - Pääkirjoitukset
-
Queensland woman tells of her jail hell in United Arab Emirates | Travel | Travel News and Holiday Deals | |
The Courier-Mail
-
Amerikkalaissotilaat metsästivät afganistanilaissiviilejä kuin riistaa | Kansan Uutiset | Verkkolehti
-
Vaalikone paljasti kreationistit – ”Olen sanaton” | Uusi Suomi
-
Totuuspuntari: Ovatko perussuomalaisten kannattajat huono-osaisia ja syrjäytyneitä? - Suomenkuvalehti.fi
-
Kymmeniä omakotimurtoja tehneiden romanialaismiesten rangaistukset kovenivat - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Isälle 18 vuotta vankeutta tyttären kunniamurhasta | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
TS: Avovaimoaan hiipparilta suojellut saa syytteen | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Aamulehti: Ulkomaalaisvankien määrä kasvanut hurjasti - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Tuntematon mies poisti teinipojat kaupasta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Väkivalta ja juutalaisviha riivaavat EM-isäntä Puolaa - HS.fi - Urheilu
-
Järjetöntä opetusbyrokratiaa - HS.fi - Pääkirjoitukset
-
Somalien perheenyhdistämishakemuksilla jo parin vuoden jono | Yle Uutiset | yle.fi
-
BBC News - Japan earthquake: UK rescue team 'foiled by red tape'
-
Teinipoika pussasi tyttöä – 120 raipaniskua ja kuukausiksi vankilaan – Stara
-
Virolaisten ei tarvitse maksaa suomalaisia sakkoja - Uutiset -
Talouselämä
-
Missi-Anni on valmis kääntymään muslimiksi | Missit | Iltalehti.fi
-
Rähinä Egyptissä: kristityt vastaan muslimit | Uusi Suomi
-
HS: Koivuniemen lahkon "pyhälle suunannolle" vahvistus tutkimuksessa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Uusi sakkolaki lisäsi rikollisuutta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kansanedustaja kärähti vaalirahatestissä ja luopui ehdokkuudestaan | Vihreä Lanka
-
Lontoon olympialogo rasismisyytösten kourissa - MTV.fi - Urheilu - Muut lajit - Uutiset
-
Kymmenelle kurdille 100 000 euron lasku riehumisesta ruotsinlaivalla - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Kunniaan liittyvä väkivalta varjostaa tuhansien tyttöjen elämää Suomessa - HS.fi - Kotimaa
-
Ugandan homoviha jäävuoren huippu - homous laitonta yli 30:ssä Afrikan maassa - Suomenkuvalehti.fi
-
Rankka kyselytulos Opettaja-lehdessä: ”Maahanmuuttajat rasittavat” | Uusi Suomi
-
Väkivaltaiset katujengit tekevät tuloaan Suomeen - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Suomen turvapaikkamenettelystä netissä tarkka selostus arabiaksi | Kouvolan Sanomat
-
Poliisi hillitsi voimatoimin uusnatsien vastustajia Dresdenissä - HS.fi - Ulkomaat
-
Pink Paper
-
Pamfletti nostaa Homma-forumin esikuvaksi avoimuudelle - HS.fi - Kulttuuri
-
Pohjois-Savon poliisi löysi sormuksia autosta - Kotimaa - Savon Sanomat
-
Maahanmuuttajien asuinalueet erottuvat yhä selkeämmin - HS.fi - Kotimaa
-
Shame of Britain's Muslim schools: Secret filming shows pupils beaten | Mail Online
-
WHO: Alkoholi tappaa enemmän kuin aids tai väkivalta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Väljien hameiden avulla varastetaan yllättävän paljon - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Ulkomaalaisten tutkintavankien määrä kaksinkertaistui vuosikymmenessä - HS.fi - Kotimaa
-
Satoja pidätettiin homoudesta epäiltynä Bahrainissa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Muslimijoukko tuhosi kirkkoja Indonesiassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Jury finds New York TV executive guilty of murder for wife's beheading - CNN.com
-
”Tyttöjä katoaa Suomesta pakkoavioliittoihin” | Uusi Suomi
-
Islamistit murhasivat 11 kristittyä Egyptissä - Joukossa lapsia | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Kiviniemi haluaa pörssiyhtiöiden hallituksiin naiskiintiön | Kauppalehti.fi
-
Veljeksille pitkät tuomiot asuntomurroista - HS.fi - Kotimaa
-
Kanervan lahjarahoissa epäselvyyksiä - HS.fi - Politiikka
-
Ulkomaalaisporukalle sakkoja varkaudesta - Kotimaa - Savon Sanomat
-
Yöbussissa kytänneelle raiskaajalle ehdotonta vankeutta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Yle esitutkinnasta: Kiviniemi sai rahaa Nuorisosäätiöltä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Poliisi etsii raiskausyrityksen silminnäkijöitä Tampereella - HS.fi - Kotimaa
-
Väkivaltaan valmistauduttiin Jyväskylässä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Rikosten määrä väheni viime vuonna Helsingissä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Yle: Kaikkosen laiton 4000 €:n vippi paljastui | Uusi Suomi
-
IL selvitti: Lähes joka kymmenes kansanedustaja tuomittu rikoksesta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Maahanmuuttajien kaupunginosista muutetaan nopeasti muualle | Yle Uutiset | yle.fi
-
Muhammed-piirtäjä hyökkääjälleen: ”Pelkuri!” | Uusi Suomi
-
Poliisi etsii nuorten naisten ahdistelijaa Lahdessa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Venäjän kielto yllätti Suomen: ”Hämmästyttävän laaja” | Uusi Suomi
-
Pako maahanmuuttajavaltaisista kouluista näkyy jo Helsingissä - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Saudi-Arabiassa vankeustuomio kotiapulaisen pahoinpitelystä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Puheenaihe: Suomalaisille opetetaan koulussa naurettavan vähän politiikkaa | Aamulehti
-
Muslimiksi kääntyneiden määrä kaksinkertaistunut Britanniassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Näin turvapaikanhakijat hämäävät viranomaisia | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Uussuomalaisena — abdirahim
-
Yritti häätää paholaisen - tukahdutti 3-vuotiaan hengiltä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tutkija Ylelle: ”Myönnytyslinja ei toimi islamisteihin” | Uusi Suomi
-
”Kannabiksen laillistaminen olisi järkevää” | Uusi Suomi
-
Ulkomaalaiset pyrkivät yrittäjinä töihin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Maahanmuuttajanuoret kouluttautuvat huonosti | Yle Uutiset | yle.fi
-
Järkyttävä terrorijuoni paljastui Tanskassa: "Halusivat tappaa mahdollisimman monta" | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Anarkistit iskevät Euroopassa entistä useammin - HS.fi - Ulkomaat
-
Muslimien ja kristittyjen välit kireällä Keski-Nigeriassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Haitissa lynkattiin noitia koleran vuoksi - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Rape victims fear being jailed in Mauritania - CNN.com
-
Pienikin rikos riittäisi - Ruotsin hallitus haluaa lisää salakuuntelua - Suomenkuvalehti.fi
-
Sudanista tulossa islamilainen valtio | Yle Uutiset | yle.fi
-
Raju tilasto maahanmuuttajista – Tanskassa kiehuu | Uusi Suomi
-
Al-Qaida-viesti: Tukholman iskut alku uuden pyhän sodan ajalle - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Tällainen on Ruotsin pommimiehen viimeinen viesti | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Oudosta lahkosta eronnut vahvistaa: Naisia alistettiin ryömimisharjoituksilla | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Wikileaks paljasti Shellin vallan – ”Tiedämme kaiken” | Uusi Suomi
-
Ruotsissa tuomioita itsemurhapommitusten suunnittelijoille | Yle Uutiset | yle.fi
-
UN General Assembly Votes To Allow Gays To Be Executed Without Cause | The New Civil Rights Movement
-
Wikileaks: Saudieliitin bileissä kiellosta huolimatta viinaa, huumeita ja seksiä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
”Lapsiporno on laillistettava” | Uusi Suomi
-
Ankarassa suomalaisessa uskonlahkossa alistetaan naisia ja tehdään rahaa - HS.fi - Kotimaa
-
Mies tuomittiin karmeista pahoinpitelyistä - manasi pahuutta pois lapsista - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Erikoinen käsky pomolta: Naisten käytettävä rannekkeita kuukautisten aikaan | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Anttilan myyjät tekevät haamuostoksia | Taloussanomat
-
Oma Yritys -uutiset | Kauppalehti.fi
-
AL: Sikainfluenssarokotteita jäänyt käyttämättä 14 miljoonalla eurolla | Yle Uutiset | yle.fi
-
BBC News - US teenager held in Oregon over Christmas 'bomb plot'
-
Musliminaiset saamassa oman uimakoulun | Oulu | Kaleva.fi
-
Sasi Kotimaa24:ssä: Sharia-lain soveltaminen mahdollista - HS.fi - Politiikka
-
SDP:n edustajat yhdistivät Tampereen tuhopolton rasismiin - poliisi ei | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Äärivasemmistoryhmä ilmoitti lähettäneensä Kreikan pommipaketit - HS.fi - Ulkomaat
-
Junassa maksat tuplahinnan | Taloussanomat
-
Uusi Olkiluoto-ongelma paljastui: ”10 h/päivä, 60 h/vko” | Uusi Suomi
-
Paavi hyväksyisi kondomien käytön tietyissä erityistilanteissa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Poliisi tylynä kannabismarssilla: Etukäteen tiedettiin, että siellä rikotaan lakia - katso kuvat - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Kukaan ei valvonut Veripalvelun johtajaa - HS.fi - Kotimaa
-
Tutkimus: USA:n terveydenhuolto rikkaiden maiden kehnoin - HS.fi - Ulkomaat
-
Saksan terrorivalmiuden kohottamisen taustalla terrorikoulutus Pakistanissa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Floridalaisen oikeussalin vartaloskannerikuvia netissä
-
Ulkomaiset rikollisryhmät tulivat Suomeen – ”Merkittävä uhka” | Uusi Suomi
-
Kunniaväkivallan pelätään lisääntyvän Suomessa - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Ihmiskauppa kukoistaa Romaniassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Perinteet estävät yhä romanien vapaata liikkumista | Yle Uutiset | yle.fi
-
Uskonto kieltää opaskoiran: Sokea hankki minihevosen - Kuvalinkki! | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Uusi Suomi | vaikutusvaltaisen suomalaisen media
-
LiveLeak.com - Germanophobia: "Don't Speak To Her, She's Just A German Slut"
-
IS: Krp takavarikoi Kaikkosen tietokoneen eduskunnasta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
BBC News - South Africa fury at inaction over school gang-rape
-
Ylioppilaskunta pelästyi kahden turkkilaisopiskelijan tuohtumusta - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Lippuautomaatti rikki - 15-vuotiasta ei päästetty junaan | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Oikeusministeri uskoo rangaistusten koventamisen hillitsevän viharikoksia | Yle Uutiset | yle.fi
-
Sivua ei löytynyt - Karjalainen
-
Liki sadan ihmisen salakuljetus nyt käräjillä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Messusta tuli verinen painajainen – ”Maata tyhjennetään kristityistä” | Uusi Suomi
-
BBC News - Alcohol 'more harmful than heroin' says Prof David Nutt
-
Useita kuoli kirkon panttivankidraamassa Bagdadissa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Raju pahoinpitely Ruotsinlaivalla - ruotsalaismies sairaalakuntoon | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Maksukortteja kopioitiin kymmeniä - Kotimaa - Savon Sanomat
-
Valkoisia viljelijöitä surmattu Zimbabwessa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Terveyskeskuksen tyly vastaus: Hoitoaikoja vain ruotsinkielisille | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Guardian: Salainen ohje armeijalle paljastui – ”Riisukaa heidät alasti” | Uusi Suomi
-
Afghanistan: Stoning to death of an Afghan couple by Taliban condemned | Amnesty International USA
-
Romanilapset orjatyöläisinä englantilaisella maatilalla | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Religious demands rise in French state schools - study
| World
| Reuters
-
Pariskunta harhautti - 6 500 €:n korut Romaniaan | Uusi Suomi
-
Paatero: Viisi faktaa kerjäämisestä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Saudi-Arabia varoittaa Eurooppaa terrori-iskuista | Yle Uutiset | yle.fi
-
Somaleja oikeudessa terroriepäilystä - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
EU:n romaneille tarkoittamat miljardit eurot valuvat muualle - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Tallinnan-laivoilta tulee Helsinkiin yli sata rikollista päivittäin - HS.fi - Kotimaa
-
EU-raportti: Kannabis tupakkaa ja alkoholia turvallisempaa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Erdogan urges German Turks not to integrate - The Local
-
Paikalla 0 kertaa, sai 6000€ – ”Syyt virallisia” | Uusi Suomi
-
Rehula kuittasi yhdellä kokouksella 6 200 euroa - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Olkiluodon työmaalta löytyi tuntemattomia yrityksiä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Google-kääntäjä
-
27 000 €:n lahjusepäily – ulos eduskuntavaaleista | Uusi Suomi
-
Poliisi: Lasten ahdistelijoista liikkuvat huhut lietsovat hysteriaa | Oulu | Kaleva.fi
-
2 €/h -totuus pimitettiin – ”Voimme viedä poliisille” | Uusi Suomi
-
Näin rikolliset iskevät - katso video! | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ex-huippu-urheilija juoksi ryöstäjän kiinni | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Syyte: Loviisalaispitseria hankki laittomasti halpatyövoimaa Turkista - HS.fi - Kotimaa
-
Kiviniemi suurimman rahoittajansa rahastonhoitaja | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Krp:n mukaan Suomeen on tulossa lisää kortteja näpisteleviä rikollisia - HS.fi - Kotimaa
-
TS: Supon mukaan maahanmuuttajia on värvätty taisteluleireille - HS.fi - Kotimaa
-
Kiikarikauppiaat tulevat taas iholle - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Britannian poliisi pidätti kuusi miestä Koraanin poltosta epäiltynä - HS.fi - Ulkomaat
-
Poliisi: Varo näitä miehiä Otto-jonossa | Uusi Suomi
-
Tutkimus: Hallitus unohtaa kansalaiset lakien valmistelussa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Yle: Laaninen arvostelee Rkp:n vaalirahoitustapaa - HS.fi - Politiikka
-
Ruotsidemokraatiksi luultua miestä puukotettiin | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Yle: "Suomeen rakennettiin laiton vaalirahajärjestelmä" - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Pomo vei kassasta 55 000€ | Uusi Suomi
-
Varkaat veivät rahaa kenkäkaupan kassasta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
”Nyt selvisi: Matti harhautti kansaa” | Uusi Suomi
-
Maksukortteja kopioinut rikollisryhmä kiinni | Yle Uutiset | yle.fi
-
Children as young as three should be reported for 'racism', Government-funded group claims | Mail Online
-
Suffelista fanipala – ”Järjetön laki!” | Uusi Suomi
-
Jättioperaatio: Jopa 200 ulkomaalaista rikollista kiinni | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Yle: Helsingin kaduille istutettu salaa kannabiskasveja | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Poika kuoli pommin räjähdettyä Ateenassa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
SPR:n Veripalvelulta miljoonia johtajan luottokonsultille - tarkastajan moitteet ohitettiin - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Ruotsinkielisiä suosiva aluejako suututti pohjalaiset maanviljelijät - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Ulkomaalaiset kaupustelijat tulevat pihoihin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Miksi ulkomaalainen mies raiskaa useammin? | Uusi Suomi
-
Tämä kuva oli liikaa - naiselle 99 ruoskaniskua | Uusi Suomi
-
Religious Muslim boys more violent, study says - The Local
-
Kolme miestä raiskasi naisen puistossa Helsingissä - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
TCO: Yhä useampi työ on sisällyksetöntä ja hyödytöntä | Taloussanomat
-
Kannabis tuskin portti muihin huumeisiin - Uutiset - Tiede
-
Uusi Suomi: Keskustassa jopa 50 000 valejäsentä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Suomen viranomaisia varoitettiin romanien joukkomuutosta - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Gaddafi neuvoi Eurooppaa kääntymään islamiin - HS.fi - Ulkomaat
-
Ulkomaalaisten joukkotappelu Teivaan satamassa -
ESS.fi
-
HS: 5000 somalia jonossa – rahapula pakottaa Suomen vääriin päätöksiin | Uusi Suomi
-
Virolaisrakentajat: Työnantaja sanoi hoitavansa verokortin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tohloppijärven uimakoppiahdistelija päästettiin vapaaksi | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Rokotekohu nosti lääkelobbauksen pintaan - maksettujen juhlien aika on ohi - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Miehiin kohdistuva sukupuolisyrjintä Suomessa yleistä | Yle Uutiset | yle.fi
-
11-vuotias surmattiin rituaalimurhassa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Laaja selvitys WHO:n suhteista lääketeollisuuteen - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Poliisin jättilöytö: Asunto täynnä varastettua tavaraa - Katso kuvat! | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Somalian ääri-islamistit takavarikoivat tonneittain ruoka-apua - HS.fi
-
Virolainen vei Prismasta pelikonsolin - poliisi pohtii käännyttämistä | Uusi Suomi
-
Varoitus Suomelle vaarallisesta työttömyydestä | Uusi Suomi
-
Ulkomaalaiset työntekijät joutuvat Suomessa riiston kohteeksi | Taloussanomat
-
Aikuiset kiduttivat 14-vuotiasta: Polttivat lusikalla ja hakkasivat pesäpallomailalla | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Näistä naissotilaan Facebook-kuvista nousi kohu | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Taliban kivitti rakastavaiset hengiltä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tietosuoja estää poliisia tekemästä käännytyksiä - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Tutkimus: Naiset ja miehet tekevät yhtä paljon töitä kodin hyväksi | Taloussanomat
-
Jyväskyläläinen laamanni ja toimistosihteeri syytteeseen - Keski-Suomi - Keskisuomalainen
-
Kolme miestä raiskasi naisen Itä-Helsingissä - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Poliisi varoittaa aggressiivisista veitsien teroittajista | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Kysely: Tytöt jopa väkivaltaisempia kuin pojat | Yle Uutiset | yle.fi
-
Reilun kaupan hyöty ei mene työvoimalle asti | Yle Uutiset | yle.fi
-
Murtovarasjengi piinaa Suomea - poliisi etsii tätä autoa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Lapsia huostaanotetaan kyseenalaisin perustein - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Pakistanin terroristileirit houkuttavat eurooppalaisia nuoria | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Riita parkkipaikasta johti puukotuksiin Oslon hindufestivaalilla - HS.fi - Ulkomaat
-
Lehti: S-ryhmän ”korruptio” kuriin – laki muuttuu? | Uusi Suomi
-
Vaalirahajuttujen tutkinnat valmistuvat lähellä vaaleja | Yle Uutiset | yle.fi
-
HS: Näin Kelalta huijataan rahaa - härskeimmät kikat | Uusi Suomi
-
Poliisi: Kuopion festareilla ongelma | Uusi Suomi
-
Nainen yritettiin raiskata uimarannalla - puolustautui harjanvarrella | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Poliisi: Väkivaltainen katujengi haluaa levittäytyä Suomeen - HS.fi - Kotimaa
-
Naisjärjestö: Kunniamurhia tehdään myös Suomessa - HS.fi - Kotimaa
-
Lontoon olympialaisista rasistinen postimerkki? - MTV.fi - Urheilu - Muut lajit - Uutiset
-
Kolmea romanialaista epäillään pääkaupunkiseudun asuntomurtosarjasta - HS.fi - Kotimaa
-
Suomalaiset luottavat lentäjiin ja pelastajiin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Opaskoirat joutuivat muslimien hampaisiin Britanniassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Poliisi varoittaa oudosta rahatempusta | Uusi Suomi
-
Muukalaisviha nostaa päätään Etelä-Afrikassa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Somali asylum seeker family given £2m house... after complaining 5-bed London home was 'in poor area' | Mail Online
-
Käännytettävät turvapaikanhakijat mellakoivat Norjassa | Ulkomaat | Kaleva.fi
-
Poliisi pyysi taksikuskeilta apua Porvoon ampujan tavoittamiseksi - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Opiskelija syytti raiskauksesta voidakseen opiskella | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Näin taskuvaras iskee Itäkeskuksessa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tansaniassa lähes jokainen uskoo noitavoimien olemassaoloon - HS.fi - Ulkomaat
-
Pakistani Christians stand up to injustice, evicted as a result - Mission Network News
-
Väärät raiskausilmoitukset lietsovat turhaa pelkoa - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Leftists harass immigrants for supporting Germany - The Local
-
Asiantuntija: huumevastainen politiikka lisää aidsia - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Kalajoen juhannusjuhlissa runsaasti näpistyksiä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Teinit kivittivät juutalaista tanssiryhmää Saksassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Raiskauksesta ilmoittanut nainen perui puheensa Kotkassa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Helsingissä erityisen törkeä asuntomurtojen sarja | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Rohkea myyjä sulki kaupan ovet sisältä päin: Romanialaisvarkaat putkaan! – Hymy
-
Yrittäjä nosti 20 000 euron tuet lisähenkilöllisyyksien avulla | Kouvolan Sanomat
-
Joukkio pahoinpiteli ihmisiä Turun yössä - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Labour wanted mass immigration to make UK more multicultural, says former adviser - Telegraph
-
Päivän kuva: Porttikielto päättäjäistansseihin - nuoret mellakoivat kaksi päivää Tukholmassa - Suomenkuvalehti.fi
-
Romanit löytäneet Helsingin leipäjonot | Yle Uutiset | yle.fi
-
Pudotti Koraanin - 7 vuotta vankeutta | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Kymmenet nuoret mellakoivat Tukholmassa - poliisi taltutti koirilla | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Kerjäläiset tunkeutuivat Lappeenrannassa omakotitaloihin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Helsinkiin saapunut ennätysmäärä romaneja ulkomailta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Poliisi: Linnanmäellä pahoinpideltiin myös lapsia | Uusi Suomi
-
Kurdit: Somalien kanssa jännitteitä ennenkin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Keksitty raiskausväite aiheutti syyttömälle pahat vammat | Yle Uutiset | yle.fi
-
Taulukauppias löi taululla silmäkulmaan | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Venäläiset ostavat tärkeitä tontteja - turvallisuusriski? | Kauppalehti.fi
-
Keskustan valejäsenyydet alkavat paljastua - HS.fi - Politiikka
-
Venäläisten tekemistä maakaupoista vaaditaan nyt täsmällisiä tietoja - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Saarnaaja yllyttää amerikkalaisia muslimisotilaita tappamaan tovereitaan | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Riitapukari yritti ajaa miehen päälle | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
IL lukijat kertovat: Kun nainen lyö | Perhe | Iltalehti.fi
-
Brittiprofessori: Älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa - HS.fi - Ulkomaat
-
Joukkoraiskauksesta ilmoittanut nainen joutui itse syytetyksi | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ulkomaalaismies ahdisteli 7-vuotiaita | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tuntematon miesjoukko pieksi nuorukaisen | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Muhammed-pilapiirtäjän kimppuun hyökättiin Upsalassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Ruotsalaisen Muhammed-pilapiirtäjän koti yritettiin polttaa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Suomeen saapunut romanikerjäläisiä uusilta alueilta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Maahanmuuttajien rikollisuus: ”Ruotsin kohtalo uhkaa Suomea” | Uusi Suomi
-
Raaka suunnitelma paljastui: presidentin salamurha ja islamilainen valtio | Uusi Suomi
-
Paatero Ylelle: Etniset jengit ovat vakava uhka – kotouttakaa | Uusi Suomi
-
Suomessa opettanut muslimi saamassa terrorismituomion Britanniassa - HS.fi - Ulkomaat
-
9000 €/kk palkankorotus Yle-pomolle | Uusi Suomi
-
Neuvokas vartija käräytti korurosvot | Uusi Suomi
-
Seksiorja pakeni kotiin - joutui vankilaan | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Vanhemmille syyte lapsen kurittamisesta - Savo - Savon Sanomat
-
Yhdysvallat suunnittelee kansalaisoikeuksien viemistä terroristeilta | Yle Uutiset | yle.fi
-
BBC News - Family shock at teenager's murder in south London
-
Poliisi etsii käsilaukun ryöstäjää Kajaanissa | Pohjois-Suomi | Kaleva.fi
-
Pohjalainen
-
Törkeät varkaudet yhä useammin tilaustöitä - HS.fi - Kotimaa
-
The Freethinker - The voice of atheism since 1881 » Barber sodomised for ‘beard abuse’
-
Äiti myi tyttärensä seksiorjaksi Ruotsiin | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Youth gang forces Malmö pre-school closure - The Local
-
Romanialaiskerjäläiset hakevat turvapaikkaa Suomesta | Yle Uutiset | yle.fi
-
2600€ taksilla - Miksi bussi ei kelpaa, Maria G? | Uusi Suomi
-
Somalialaiset keplottelevat kasvattilapsilla - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
BBC News | AFRICA | Baby rapes shock South Africa
-
Poliisin epäillään kavaltaneen tuhansia euroja | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Nuorten aikuisten kopla urkki postia ja haki lainoja toisten nimissä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Taskuvarkaat päivystävät marketeissa - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Afganistanissa kaasuisku tyttökouluun | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tällä autolla ympäri Suomea iskeneet roistot liikkuivat - tunnistatko? | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
BBC NEWS | Special Reports | How Gypsy gangs use child thieves
-
Näin autoilevat Lahden kerjäläiset - katso ja kommentoi! -
ESS.fi
-
Aggressiiviset kaupustelijat varastivat rahaa Aurassa - Kotimaa - Turun Sanomat
-
13-vuotias teki palkkamurhan yhdeksästä eurosta Guatemalassa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Poliisi varoittaa: Kaupustelijat pysäyttelevät autoja moottoritiellä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
BBC News - DR Congo gang rape crisis 'spreading', new study says
-
Poikajoukko ahdisteli koulutyttöä Britanniassa - Syyttäjää ei kiinnosta | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Mogadishun radiot lopettivat musiikin soittamisen - IT - Uutiset - MTV.fi
-
Suomalaisnaisen matka muuttui painajaiseksi - syyttömänä tyrmään | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ei kanoja levylle! Näillä videoilla maahanmuuttajia ohjeistetaan | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Radikalisoituneet toisen polven muslimit huolestuttavat Suomessakin - HS.fi - Kotimaa
-
Lapsivaimo kuoli - sukupuolielimet repesivät | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tieto tunaroi Tradekan vaalituloksen
-
OECD: Työttömyysturva on liian antelias Suomessa | Taloussanomat
-
Yleä syytetään sensuurista - ”Se oli manipulointia” | Uusi Suomi
-
Asuntomurtoja Itä-Suomessa tehtailleet liettualaiset vangittiin | Uusi Suomi
-
"Puolen miljardin Yle on dino digimaailmassa" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Islam Channel promotes extremist groups, claims Muslim think tank | Mail Online
-
UK's Muslim TV: Wives must not refuse sex with spouse - News - London Evening Standard
-
New EU gestapo spies on Britons | UK | News | Daily Express
-
"Velho" teloitetaan perjantaina Saudi-Arabiassa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ahne pappi tivaa Nigeriassa, onko lapsesi noita | Yle Uutiset | yle.fi
-
Suomen itärajalla tuhansia länteen pyrkijöitä - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Kristillinen ääriryhmä suunnitteli terrori-iskuja Yhdysvalloissa - HS.fi - Ulkomaat
-
KRP: Ulkomaalaisten rikollisten joukko levittää vääriä seteleitä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Suomi ei ole valmistautunut lukutaidottomiin maahanmuuttajiin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Ympärileikkauksesta syytetty äiti: "En tiennyt, että se on Suomessa kielletty" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ruotsin kirkolla jäsenkato, islamilaiset seurakunnat menestyvät - HS.fi - Ulkomaat
-
Kongosta paljastui satojen ihmisten massamurha | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kerjäläiset piirittivät rollaattorilla liikkuneen – poliisi otti kiinni | Uusi Suomi
-
Ruotsin Punaisen Ristin pomo huijasi liki miljoona euroa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ruotsalaisnuoret vaarassa ajautua rikollisjengeihin | Yle Uutiset | yle.fi
-
YK: Puolet Somalian ruoka-avusta katoaa matkalla | Yle Uutiset | yle.fi
-
Huoltoasema haluaa asiakkaakseen vain yhden romanin kerrallaan - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Maahanmuuttajavastainen ääripuolue yritetään pysäyttää Ruotsissa | Uusi Suomi
-
BBC News - Contractors divert Somalia aid, UN report says
-
Turvapaikkapäätöksen saaminen vie pitkään | Yle Uutiset | yle.fi
-
Poliisi uskoo murtovarkauksien yleistyvän keväällä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Lindén: YLEn ei pidä luopua mistään | Yle Uutiset | yle.fi
-
"Ministeri Holmlund vetää törkeästi kotiinpäin" - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Väkivalta Nigeriassa yltyy: Jopa 500 kristittyä teurastettiin | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Kurdien ja turkkilaisten vihanpito kärjistyi Lappeenrannassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
BBC News - South Africa black-owned farms 'failing'
-
BBC News - Ethiopia famine aid 'spent on weapons'
-
Homosuhteista nousi kohu Afrikassa | Ulkomaat | Kaleva.fi
-
Yllätyslöytö: ”Biopolttoaine pahempi kuin tavallinen bensa” | Uusi Suomi
-
Punaisen Ristin ruotsalaispomo eli luksuselämää järjestön rahoilla - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Turvapaikkahakemusten määrä räjähti - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Vastaanottokeskus lisännyt järjestyshäiriöitä Paimiossa - Kotimaa - Turun Sanomat
-
17-vuotias pakotettiin seksiin Helsingin rautatieasemalla | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ihmiset nauravat VR:lle | Uusi Suomi
-
VR hääti matkustajat pakkaseen Riihimäellä - HS.fi - Kotimaa
-
Gun crime doubles in a decade - Telegraph
-
Väkivallan pelko ajaa juutalaisia pois Malmöstä - HS.fi - Ulkomaat
-
Puukotus johti maahanmuuttajien mellakointiin Milanossa - HS.fi - Ulkomaat
-
Saudi-Arabia taistelee taas ystävänpäivää vastaan | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Hamppumiehelle yli kaksi vuotta vankeutta - Savo - Savon Sanomat
-
Malawi man arrested for posting gay rights posters - CNN.com
-
Sukulaiset hautasivat tytön elävältä Turkissa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Sikainfluenssa ja WHO: Julistettiinko pandemia lääketeollisuuden painostuksesta? - Suomenkuvalehti.fi
-
Suomi houkuttaa nyt Bulgarian romaneja | Yle Uutiset | yle.fi
-
12-vuotias perui eroanomuksen 80-vuotiaasta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Lapsen ja 80-vuotiaan avioliitosta kohu Saudi-Arabiassa - HS.fi - Ulkomaat
-
Raiskaajan tuomio lieveni, koska "hakkaaminen kuuluu raiskaukseen" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Rajavartiolaitos tutkii: Nigerialaisia välitetty Suomen kautta "jalkapalloverukkeella" - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Poliisi teki ratsian viiteen moskeijaan Saksassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Uskonto jyllää yhä politiikassa - Ulkomaat - Turun Sanomat
-
Afrikkalaisliigaa epäillään kymmenien naisten parituksesta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Pakolaiset hakevat oleskelulupaa jopa 20 perheenjäsenelleen - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
YouTuben päivittäjä tarvitsee Italiassa ministeriön luvan
-
Koulutytölle raippatuomio ja vankilaa pahoinpitelystä Saudi-Arabiassa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Terroristijärjestö rekrytoi tukholmalaislähiössä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Poliisi - Oulun poliisilaitos
-
Arvovaltainen tiedejulkaisu suomii "avustusteollisuutta" - HS.fi - Ulkomaat
-
Verisiä uskontomellakoita taas Nigerian Josissa - HS.fi - Ulkomaat
-
Nainen lavasti raiskauksen, viaton perheenisä pidätettiin | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Punaisen Ristin johtaja eli herroiksi avustusrahoilla | Taloussanomat
-
Homoseksuaalit saavat pelätä henkensä edestä Afrikassa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Perheväkivalta yleisin maahanmuuttajien väkivaltarikos | Espoon tragedia | Iltalehti.fi
-
Suomi ei ole erityisen väkivaltainen maa - HS.fi - Pääkirjoitukset
-
Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kiista Jumalan nimestä johti tuhopolttoihin Malesiassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Turkissa suunniteltiin yli 900 ei-muslimin joukkomurhaa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Lehti: Mies paritti 15-vuotiasta - vankeustuomio | Vantaa | Iltalehti.fi
-
Useita kristittyjä ammuttu kuoliaaksi kirkon edessä - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Holmlund: Suomessa ollaan liian lepsuja - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Ruotsalaistyttöjä tuomittiin parituksesta | Yle Uutiset | yle.fi
-
BBC News - Unmarried couples caught in Malaysia hotel raids
-
Pimeä asekauppa huolettaa poliisia - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Etkö löytänyt etsimääsi Kainuun Sanomien uutista? - Kainuun Sanomat
-
Ihmissalakuljetus Ruotsiin valtava bisnes | Yle Uutiset | yle.fi
-
Poliisi: Turvapaikanhakijoiden salakuljetus valtava bisnes Ruotsissa - HS.fi
-
Alaikäisten turvapaikanhakijoiden tulva tyrehtyi | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tyttöjengi pahoinpiteli uhrinsa metroasemalla | Helsinki | Iltalehti.fi
-
17-year-old sentenced for raping 12-year-old Tottenham 'wife' (From Haringey Independent)
-
Surullisen tavallinen tarina | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Lehti: Vammaisen raiskannut vältti vankilan | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Pakolaisvyöry Bulgariasta - liki 600 hakenut turvapaikkaa Suomesta tänä vuonna | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Raiskattu paleltui kovassa pakkasessa | Helsinki | Iltalehti.fi
-
Nigerialaiset yrittivät huijata hotellinomistajalta 500 000 € | Uusi Suomi
-
Teloitusvideoista ehdollista vankeutta helsinkiläismiehelle - HS.fi - Kotimaa
-
Pidätetyn naisen letkulla kastelleen poliisin sakko pieneni hovissa - Kotimaa - Turun Sanomat
-
Avionrikkoja kivitettiin kuoliaaksi Somaliassa - naiselle ruoskaa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
75-vuotias nainen tuomittiin raipaniskuihin Saudi-Arabiassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Nuorisojoukko yritti ryöstää miehen Vantaalla | Vantaa | Iltalehti.fi
-
Miestä epäillään rahanpesusta - hyötyi lähes 200 000 euroa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ihmisoikeudet arabimaissa heikkenevät | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tutkimus: Joka neljäs eteläafrikkalainen myöntää raiskanneensa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Twilightin luvaton kuvaaminen voi viedä naisen vankilaan - AfterDawn
-
Helsinki kaksinkertaistaa maahanmuuttajatyöntekijöiden määrän | Yle Uutiset | yle.fi
-
Oudot ulkomaalaiset yrittävät pysäytellä autoja Helsingin–Turun moottoritiellä - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Pyöräilijän bussin alle työntänyt jäi ilman rangaistusta hovissa - HS.fi - Kotimaa
-
Poliisi epäilee: Ulkomaalainen nainen varasteli maksaakseen asuntolainansa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Arabilehti Suomesta: Muslimien taivas | Uusi Suomi
-
Masturboiva mies jäi kiinni lastenaltaassa | Helsinki | Iltalehti.fi
-
Afrikan väkiluku ylitti miljardin - HS.fi - Ulkomaat
-
Kolme sairaalahoitoon vastaanottokeskuksen joukkotappelusta | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Poliisioperaatio Kouvolassa: Laittomia maahanmuuttajia kiinni | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tukholman kaupungin nuorisokeskuksessa värvättiin teinejä Somalian taisteluihin | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ministeriltä pääsi lausunto - HS.fi
-
Ulkomaalaiskeskustelu ryöpsähti Saksassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Romanikerjäläiset varastivat rahaa kahvilasta | Helsinki | Iltalehti.fi
-
Hollantilaiset käyttävät vähiten kannabista Euroopassa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Vauvaa vuokrattiin kerjäläisille Intiassa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Lahjusepäilyt ravistelevat maahanmuuttovirastoa Ruotsissa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Oleskeluluvan saa rahalla Suomessakin - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Ällistyttävän moni suomalainen tekee työtä palkatta: ”Ohhoh” | Uusi Suomi
-
Nuori nainen raiskattiin tanssilattialla - kukaan ei huomannut | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Lehti: Koulubussin kuski pelotteli lapsia helvetillä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Iraqi man accused of running down daughter found in Atlanta - CNN.com
-
Poliisi saattaa joka viidennen maasta poistettavan henkilön - HS.fi - Kotimaa
-
Vartijat vähentäneet häiriöitä Berliinin ongelmakouluissa - HS.fi - Ulkomaat
-
Miehen autovakuutus kalliimpi kuin naisen | Yle Uutiset | yle.fi
-
Liettua sorvaa homovastaisia lakeja: Käsikkäin kulkemisesta rangaistus? | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ryöstöhälytin pelasti nuoren naisen väkivaltaiselta hyökkäykseltä Turussa - HS.fi - Kotimaa
-
Mies retosteli tv:ssä seksikokemuksillaan, naistoimittaja tuomittiin ruoskittavaksi - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Politiikka - HS.fi
-
Housujen käyttö toi taas naisille raippatuomion Sudanissa - HS.fi - Ulkomaat
-
YK lennätti afrikkalaislapsia G8-rouvien ruokittaviksi | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
RKP shokissa: Suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun? | Uusi Suomi
-
Hunnutetut naiset paljastuivat huumeiden salakuljettajiksi - Suomenkuvalehti.fi
-
Kepan Sambian-toimistossa kavallusepäilys | Kepa.fi
-
Autolla kiihdyttelijä maksaa pian enemmän? | Uusi Suomi
-
Maahanmuuttajien täyttämät koulut eivät kelpaa suomalaisille - HS.fi - Kotimaa
-
Osa Suomessa syntyneistä ei osaa kieltä kouluiässä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Suomalaiset karsastavat maahanmuuttajavaltaisia kouluja | Yle Uutiset | yle.fi
-
Saksasta värvätään väkeä äärijärjestöjen koulutusleireille | Yle Uutiset | yle.fi
-
Britannia ryhtyy rankkoihin lastensuojelutoimiin - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
"Kunniaväkivalta" uhkaa maahanmuuttajanaisia | Yle Uutiset | yle.fi
-
FINLEX ® - Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset: KKO:2009:14
-
Miehet ryöstivät, raiskasivat ja sitoivat naisen Helsingissä | Helsinki | Iltalehti.fi
-
Politician's girlfriend bound with duct tape - The Local
-
Varas kätki saaliin hameeseen Äänekoskella | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Turvapaikan hakijoille ilmestynyt yllättävän paljon kasvattilapsia - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Raju väite Suomen poliiseista | Uusi Suomi
-
Virolaisnuoria houkutellaan murtokeikoille Suomeen - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Tänne valuvat Ylen rahat: Jättimäinen henkilöstö, outoja rahareikiä, ruotsinkielistä törsäystä... | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Jättisumma työttömille tarkoitettuja rahoja jämähti byrokratiaan | Yle Uutiset | yle.fi
-
SPIEGEL Interview with African Economics Expert: "For God's Sake, Please Stop the Aid!" - SPIEGEL ONLINE
-
Kepitystuomio oluenjuonnista pysyi voimassa Malesiassa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Joka kymmenes Suomen vangeista on ulkomaalainen | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
YLEn kuvausryhmältä vietiin kamera Ruotsissa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Hovi lievensi tyttärensä Kongoon vieneen avioparin tuomiota - HS.fi - Kotimaa
-
Jokaöiset tuhotyöt piinaavat Göteborgissa - HS.fi - Ulkomaat
-
Poliisijohtaja Paatero puolustaa lähdesuojan murentamista - HS.fi - Politiikka
-
Somaliassa katkottiin varkailta käsiä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Poliisipomo päivysti vapun 1,7 promillessa – ei syytettä - HS.fi - Kotimaa
-
Imatralla romaninaiset toivovat lisää kaupungin tukea romanivaatetukseen | Yle Uutiset | yle.fi
-
Romaniyhdyshenkilöt puuttuvat yhä romanien muuttoihin - HS.fi
-
Espoolainen lahko imaisi nuoren naisen – Veli avoimena: ”Tragedia” | Uusi Suomi
-
Vanhustenhoidon hirveä tila: Sidotaan petiin, teljetään lukkojen taakse | Uusi Suomi
-
Pitserian pitäjälle syyte kahdesta murhan yrityksestä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Islamia vastustanut mielenosoitus muuttui kahakaksi Britanniassa - HS.fi - Ulkomaat
-
Punaiset hintalaput ovatkin laittomia – ruoka-ale loppuu | Uusi Suomi
-
CIA:n lääkäreitä syytetään ihmiskokeista | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kaksi palomiestä loukkaantui Göteborgin levottomassa yössä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Virkkunen: Naiskiintiöt yhä tarpeen politiikassa - HS.fi - Kotimaa
-
Lehti: Pentagon luokitteli toimittajia sotauutisten perusteella | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
10-vuotias saudityttö pakotettiin palaamaan 80-vuotiaan aviomiehensä luo | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Nuoriso riehuu Göteborgissa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Pahoinpitelijälle vankeutta: Hakkasi miehen kadulla - uhri kuoli | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
French TV boss admits censoring riot coverage | Media | MediaGuardian
-
Nyt tarvitaan jo 10 000 ulkomaalaista per vuosi | Taloussanomat
-
Kööpenhaminan jengisotaa leimaa yhä rasistisempi uho - HS.fi - Ulkomaat
-
Ulkoministeriö: Länsi-Afrikasta tulevilla amk-opiskelijoilla vääriä todistuksia - HS.fi - Kotimaa
-
| Satakunnan Kansa
-
| Pohjolan Sanomat
-
"Lääkäri ei osannut suomea - meinasin kuolla" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Romanikerjäläiset taivasalla maakunnissa - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Lockerbien pommittaja sai sankarin vastaanoton Libyassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
How Baida Wanted to Die - NYTimes.com
-
Tanska pohtii burka-kaavun kieltoa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Tyttö raiskattiin kesken koulupäivän Ruotsissa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Turvapaikanhakijoille tarvitaan kipeästi sijoituspaikkoja | Yle Uutiset | yle.fi
-
Musliminainen saa kepiniskuja oluen juomisesta Malesiassa - HS.fi - Ulkomaat
-
Moskova.info
-
Nuori mies ryösti Siwan aseella uhaten Vaasassa - HS.fi - Kotimaa
-
Air France kieltää miehiltä lapsien vieressä istumisen | Yle Uutiset | yle.fi
-
Järjestö: Homojen kidutukset ja murhat yleistyvät Irakissa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Pommi-isku surmasi useita Ingushiassa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Laki Afganistanissa: Mies saa pitää seksistä kieltäytyvää vaimoa nälässä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Uusi aselaki avaa poliisille kotiovet - HS.fi - Kotimaa
-
Ihmisten salakuljetus Suomeen miljoonabisnestä - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
English girl barred from Government job...because she is wrong kind of white | Mail Online
-
Ulkomaalainen marjanpoimija hakattiin | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
TEO:n nettisivut maksoivat 220 000 euroa - HS.fi - Kotimaa
-
Afghanistan passes 'barbaric' law diminishing women's rights | World news | theguardian.com
-
Riita muslimin uima-asusta: al-Qaida uhkasi Ranskaa | Uusi Suomi
-
Väärästä bussista pääsi pois vasta 1000 km:n päässä
- Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Lasten koulunkäynnin estänyt isä kuuli syytteensä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Sex laws: Unjust and ineffective | The Economist
-
Syytön lavastettiin pedofiiliksi - istui vankilassa 21 vuotta | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Turvapaikanhakijoiden ja paikallisten kiristyneitä välejä paikkaillaan vastaanottokeskuspaikkakunnilla | Yle Uutiset | yle.fi
-
Itsemurhapommittaja iski Pohjois-Irakissa - 10 kuoli | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Laittomasti Suomeen tulevien määrä kasvanut räjähdysmäisesti | Yle Uutiset | yle.fi
-
Raiskaaminen pönkittää miehisyyttä Etelä-Afrikassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
CNN: Taliban sieppaa lapsia tekemään itsemurhaiskuja | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Homoleima risoi päiväkotia – nimi uusiksi | Uusi Suomi
-
Hitlerin kirja pysyy pannassa | Taloussanomat
-
Wikileaks paljasti Kaupthingin miljardilainat | Taloussanomat
-
Poliisi etsii vihreällä autolla paenneita ryöstäjiä - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
ABC-aseman varkaat jäivät rysän päältä kiinni - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Osa rippipapeista tuomitsee homoseksuaalinuoren - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
20 kuoli erikoisessa ryöstöonnettomuudessa Nigeriassa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Indian witchdoctor beheads 5yo girl - ABC News (Australian Broadcasting Corporation)
-
Äiti ei vienyt tytärtään hoitoon: "Sairaus oli uskon koetus" | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Väkivaltainen ryöstö Vaasassa - kolme sairaalaan | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ahvenanmaan viranomaiset vaativat hätätiedotteet myös ruotsiksi | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Maahanmuuttajanainen kohtaa erilaista syrjintää kuin mies - HS.fi - Kotimaa
-
”Kannabiksen laillistaminen toisi miljarditulot” | Uusi Suomi
-
Anselmi, 2, sairastui outoon rokkoon | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Teinirangaistuksia - HS.fi - Kotimaa
-
Nokian ampujat edelleen kateissa - HS.fi - Kotimaa
-
Muslim man critical after 'honour attack' with acid - Telegraph
-
”Naisille asetettu housukielto Pohjois-Koreassa” | Uusi Suomi
-
Oulun poliisilla kiinni 14 romanialaista - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Savolainen ”terroristi” menetti aseensa – pysyvästi | Uusi Suomi
-
Neljä poikaa hyväksikäytti 8-vuotiasta tyttöä Yhdysvalloissa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Maahanmuuttajilla vaikeuksia edetä kielikurssilta työelämään | Yle Uutiset | yle.fi
-
Satoja turvapaikanhakijoita katoaa vastaanottokeskuksista - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi
-
Suomeen saapuu turvapaikanhakijoita enemmän kuin koskaan ennen - HS.fi - Kotimaa
-
Ulkomaalainen juksasi Suomen valtiolta jättisumman | Uusi Suomi
-
Couponing From America |
-
Itsemurhaiskua suunnitellut opiskelija tuomittiin Britanniassa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Ulkomaalaiset ammattirikolliset pistävät poliisin lujille - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Iranin poliisi keskeytti opposition kokoontumisen | Yle Uutiset | yle.fi
-
Poliisi: Indonesian pommi-iskun tekijät olivat vieraina hotellissa - HS.fi - Ulkomaat
-
Hitleriä tervehtivä tonttu käynnisti rikostutkinnan | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Kerjäläistilanne räjähtämässä Pohjoismaissa – ”Ilmiö jää pysyväksi” | Uusi Suomi
-
Päijät-Hämeessä liikkunut aggressiivisia kaupustelijoita -
ESS.fi
-
Romanialaiset ammattirikolliset pistävät poliisin lujille | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Morsianten "neitsyystestit" kuohuttavat Intiassa - HS.fi - Ulkomaat
-
Iranilaiset boikotoivat Nokiaa | Taloussanomat
-
Kerjäläinen yllätti kotiovella – ”Työnsi käteen lapun” | Uusi Suomi
-
Suomen apu Afrikkaan kasvaa tuntuvasti | Uusi Suomi
-
EU-kansalaiset tukkivat turvapaikanhakujärjestelmää | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kauppakeskuksissa liikkunut lompakkovaras vangittiin - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Brittisotilaiden rikollisia julmuuksia Irakissa tutkitaan - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Pommi-iskut Bagdadin kristittyjä vastaan vaativat kuolonuhreja - HS.fi - Ulkomaat
-
Lakiesitys sallisi raiskauksen avioliitossa Afganistanissa - HS.fi - Ulkomaat
-
Maahanmuuttajanuorten kaappaukset yleistyvät | Yle Uutiset | yle.fi
-
Somaliasta tulossa lisää pakolaisia - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Kiistelty lakiehdotus: Naisen saa raiskata avioliitossa | Uusi Suomi
-
Somaliassa mestattiin seitsemän ihmistä | Yle Uutiset | yle.fi
-
Maahanmuuttajien ikääntyminen on tiukka paikka terveydenhuollolle - HS.fi - Kotimaa
-
Ydinperheen ulkopuolisille haetaan yhä enemmän oleskelulupia - HS.fi - Kotimaa
-
Pommi-iskut tappoivat kymmeniä Irakissa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Lehti: Kerjäläiset sotkevat tuulilaseja | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Onko tässä savolainen ”terroristi”? – Poliisi vei kiväärit ja haulikot | Uusi Suomi
-
Yli 80 äärivasemmiston mielenosoittajaa kiinni Hampurissa - HS.fi - Ulkomaat
-
Ulkomaalaislaki: ”Mummo-ongelma ratkaistava eduskunnassa” | Uusi Suomi
-
Thrown pig leads to religious riots in India - CNN.com
-
Kahta 16-vuotiasta puukotettiin Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa - HS.fi - Kotimaa
-
Al-Qaida suuttui burkakiellosta - uhkaa Ranska hirvittävällä kostolla | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Törkeä raiskaus: Tuomiot Suomessa puolet siitä mitä Ruotsissa | Uusi Suomi
-
Tuntemattomien lasten sieppaukset ovat harvoin pahantahtoisia - HS.fi - Kotimaa
-
Tuntematon yritti kaapata lapsen Tampereella - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Internet-kirjoittelu vie tamperelaismiehen vankilaan - HS.fi - Kotimaa
-
USA:n korkein oikeus: Kaupunki syrji valkoisia palomieshaussa - HS.fi - Ulkomaat
-
Nainen yritettiin raiskata Espoossa - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Tutkimus: 85 islamilaista sharia-oikeutta jakaa salassa tuomioita Britanniassa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Naiset kikkailivat 200 euroa – poliisi varoittaa | Uusi Suomi
-
Paidaton mies yritti raiskata Pietarsaaressa - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Raju isku Irakissa - 70 kuoli | Uusi Suomi
-
Ennennäkemätön juttu: Virkamies tuomittu viisumien junailuista | Uusi Suomi
-
Pudasjärven vastaanottokeskuksen asukkaat kahinoivat jälleen | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Etelä-Afrikassa rajut raiskausluvut | Yle Uutiset | yle.fi
-
Etelä-Saimaa verkossa
-
Sydneyssä opiskelijamellakoita - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Alaikäistä tyttöä ahdisteltiin Kauniaisissa | Espoo | Iltalehti.fi
-
Supo: Muslimimaiden konflikteihin osallistuvia ryhmiä tuetaan Suomesta - HS.fi - Kotimaa
-
Pudasjärven vastaanottokeskuksessa öykkäröitiin | Yle Uutiset | yle.fi
-
Tampereella etsitään taas isonenäistä raiskaajaa - HS.fi - Kotimaa
-
Jopa kymmenen ruotsalaista aktivistia kuollut taisteluissa Somaliassa – kuuluivat al-Qaidaan | Uusi Suomi
-
Ranska tiukentaa valvontaa kouluissa ja lähiöissä | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Jalkapallo johti joukkotappeluun Kotkassa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Entinen FSB-eversti: Venäjän tiedustelun salamurhaajat toimivat yhä - HS.fi - Ulkomaat
-
Naisaliupseerien nöyryyttäminen järkyttää: ”Pahimpia tapauksia mitä voi olla” | Uusi Suomi
-
Mikael Jämsänen: "Taistelen lapsestani loppuun asti" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Halal-lihan tukkukauppiasta syytetään terveyden vaarantamisesta - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Ammuskelu temppelissä Wienissä - kymmeniä haavoittui | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
KRP: Elintasokuilu houkuttelee rikolliset Suomeen - Rikos - Uutiset - MTV.fi
-
Ulkomaalaisporukat varastivat paljon rahaa - Savo - Savon Sanomat
-
Deutsche Telekom urkki työnhakijoiden sänkypuuhat | Kauppalehti.fi
-
Mies kopeloi - nuoret tytöt pakenivat | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Maahanmuuttajien tukiyhdistyksen rikossyytteet koventuneet - HS.fi - Kotimaa
-
Katulapsille tarkoitetut rahat menivät yhdistyksen johtajien taskuihin | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Homokuukausi - HS.fi - Kulttuuri
-
Mies kivitettiin aviorikoksesta Iranissa - naisen henki säästyi | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Suomen sosiaaliturva houkuttelee turvapaikanhakijoita - HS.fi - Kotimaa
-
Hyvä somali ja paha somali - HS.fi
-
USA kielsi Air Francen koneen pääsyn ilmatilaansa | Yle Uutiset | yle.fi
-
Expressen: CIA teki vankilentoja Ruotsin kautta | Yle Uutiset | yle.fi
-
Ilkka
-
Nokian kännykät lähettävät salasanoja Nokialle | Taloussanomat
-
Poliisi järkytti turisteja: Pakotti poistamaan valokuvat | Uusi Suomi
-
Portugalissa huumeiden dekriminalisointi saavuttanut hyviä tuloksia | Yle Uutiset | yle.fi
-
Linuxin käyttäminen teki opiskelijasta turvamiesten silmätikun
-
Afgaaninaisia kivitettiin –
vastustivat avioseksin määrää säätelevää lakia - HS.fi - Ulkomaat - HS.fi
-
Näillä aloilla maahanmuuttajakin tienaa | Taloussanomat
-
Virolaiset murtautuivat kymmeniin kesämökkeihin Turunmaan saaristossa - HS.fi - Kotimaa
-
Lääkärit ”hienosäätivät” CIA:n kidutusta | Uusi Suomi
-
Lehti: Ruotsinkielinen päiväkoti kielsi suomen - rinnasti kiroiluun | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Somaleilta selittämätön hakemusvyöry Suomelle | Uusi Suomi
-
Sananvapaus retuperällä Suomessa? | Uusi Suomi
-
YK:n ihmisoikeusneuvosto teki uskontojen kritisoimisesta ihmisoikeusrikkomuksen | Piraattiliitto
-
Poliisi varoittaa kaupustelijoista - Savo - Savon Sanomat
-
47-vuotias mies meni naimisiin 8-vuotiaan kanssa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Australia: Muslim Rape Gang Leader Smiles As He Is Sentenced
-
Lesboja yritetään "parantaa" raiskauksin Etelä-Afrikassa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
-
Isää syytetään 3-vuotiaan murhan yrityksestä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
dailytelegraph.com.au | News | Breaking News Headlines Online | DailyTelegraph
-
Terroristien hurja pakosuunnitelma: Helikopterilla brittivankilasta | Uusi Suomi
-
Työntekijöiden urkintaskandaali pakotti DB:n johtajan eroamaan
-
Rasismin ja väkivallan torjunta saamassa pääpainon nettivihjeissä - HS.fi - Kotimaa
-
Räsänen: Koulujen huumetestejä helpotettava - HS.fi - Politiikka
-
Kaksi sai puukosta Raumalla | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Liettuan murtovarkaat iskivät Suomeen - HS.fi - Ulkomaat
-
Afrikan kaivoihin tuhlattu turhaan rahaa | Ulkomaat | Kaleva.fi
-
Raakoja paljastuksia Israelin sotilailta | Uusi Suomi
-
Nuorukaiset piilottelivat sotilasaseita ja sinkoja Tukholman seudulla - HS.fi - Ulkomaat
-
Poliisi varoittaa klassisesta setelitempusta | Uusi Suomi
-
Kolari sytytti Pariisiin kaupunkisodan | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Syrjäseutu ahdistaa turvapaikanhakijoita | Yle Uutiset | yle.fi
-
Kahdeksanvuotias saudityttö ei saanut avioeroa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
-
Nuorisojoukko ryösti miehen Oulussa | Oulu | Iltalehti.fi
-
Turusen pyssy: Yle sensuroi oman kyselynsä
-
Tutkimus: Malmön Rosengård on ultraradikalismin jalansija - HS.fi - Ulkomaat
-
Left extremists offer reward for assaulting Swedish Nazi teen - The Local
-
Migration judge threatened by extremists - The Local